Savola aamun vauhdikkain

Jyrki Savola oli aamun nopein kuljettaja Askolassa.
Kuva
Jani Hovi.
V50-luokassa ajava Jyrki Savola piti aamupäivän kovinta vauhtia Askolan Kuntopuntarissa.

Tapsan Kuntopuntari saatiin käyntiin tänään aamulla C, V50, V60- ja naistenluokan lähtöjen osalta. Aamun luokat ajoivat 15 kilometrin mittaisen kierroksen kolmeen kertaa ja perinteisen stadion enduron formaatin tapaan, eli kello kävi koko ajan. Aamupäivän kärkikuljettajille ajoaikaa tuli noin tunti ja 15 minuuttia. Reitillä oli myös ratavarikko, johon oli mahdollisuus kurvata kierrosten välillä. Osa kuljettajista varikolla kävikin, mutta moni ei aikaa halunnut siellä hukata.

V50-luokan kärkikuljettajat pääsivät ensimmäisenä radalle ja he pitivätkin kovinta vauhtia. Aamun voittoon kaasutteli Hämeenlinnan Moottorikerhon Jyrki Savola. Savolan voittomarginaali on lopulta 19 sekuntia, ennen Karri Tikkasta. Luokan kolmanneksi ajoi Niko Pahlberg, joka jäi Tikkaselle puolestaan vaan kuusi sekuntia.

V60-luokassa voittoon kaasutteli Salpausselän Moottorikerhon Pekka Sointula. Toiseksi kaasutteli Reijo Karppinen, joka jäi voitosta 54 sekuntia. Pitkästä aikaa kisoissa mukana nähty Juha Nuuttila oli luokan kolmas, jääden reilut kaksi minuuttia voitosta.

C-luokan voittoon ajoi Mäntsälän Moottorikerhon Arto Tokola. Toiseksi luokassa sijoittui Miro Niemi, joka jäi voitosta 35 sekuntia. Tokola ja Niemi nappasivat samalla suoran nousun B-luokkaan. Vain sekunnin Niemelle jäi Sami Tuppurainen, joka oli luokan kolmas. Leevi Sarviluoma oli neljäs ja Juha Alanko viides. Tokola voitti samalla C3-luokan, Niemi C1-luokan ja Sarviluoma C2-luokan.

Asikkalan Moottorikerhon Mari Tiihonen voitti naistenluokan lähdes 18 minuutin erolla Pauliina Sieväseen. Luokan kolmas kuljettaja Harriet Mäenpää joutui valitettavasti keskeyttämään kilpailun.

Iltapäivän kilpailu käynnistyy klo 13:30.

Tulokset.

Kommentit

Lähettänyt Peteri Suomalainen : La, 02/13/2021 - 18:34

Hyvä Jykä, tulee selkäytimestä

Go Sherco :)

 

Kieli
suomi