Salstola kipusi podiumille Viron mestaruussarjassa

Patrcik Pals, Sami Salstola ja Prants Pals valloittivat Viron mestaruussarjan podiumin. Kuva: Simo Salstola Patrcik Pals, Sami Salstola ja Prants Pals valloittivat Viron mestaruussarjan podiumin. Kuva: Simo Salstola
Kuva
Simo Salstola
Supermoton Suomen ja Viron mestaruutta tällä kaudella puolustava Sami Salstola ajoi uudella pyörällään yllättävän hyvän kisan viikonloppuna Virossa. Maan mestaruussarjan osakilpailussa suomalainen sijoittui totaalin toiseksi otettuaan uudella TM-pyörällään minimaalisella testimäärällä eräsijat neljä ja kaksi. Kilpailun voiton kuittasi myös SM-sarjaa johtava Viron Patrick Pals ja podiumin alimmalle korokkeelle nousi hänen veljensä Prants Pals.
 
- Kisasta jäi tosi hyvä fiilis! Salstola iloitsee.
 
Suomalainen johti sarjaa ennen Araveten kilpailua, mutta tippuminen toiseksi ei juuri häntä haitannut.
 
- Ehkä vähän annoin tehoissa tasotusta muille, mutta se asia korjataan talvella, Salstola lupaa viitaten uuteen 300-kuutioiseen kaksitahtiseen TM-pyöräänsä.
 
- Saatiin Daytona Motorsportin Peten (Petri Pohjamo) kanssa todella hyvä paketti kasaan ja päätin lähteä takasin juurille, eli kaksitahtipyörän sarviin. En ehtinyt kuin neljä tuntia ajaa pyörällä ennen kisaa, eli testit jäivät aika lyhyeksi. Tämä on mulle nyt harrastus ja halusin lähteä kokeilemaan ja kehittämään jotain uutta ja tehdä sitä, mistä tykkää ja hymyillä joka kierros! Suunnitelma on nyt loppukesä treenata ja testata uutta kalustoa ja ensi kesänä tehdään tulosta!
 
Viron mestaruussarjasta on jäljellä vielä kaksi osakilpailua.
 
- Sielläkin on mestaruus tavoitteena, eli uutta TM:ää saa laulattaa oikein urakalla! Ei ole kuin muutama piste eroa, joten kaikki on mahdollista, kaksi edellistä Viron mestaruutta 450-kuutioisella nelitahtisellaan vienyt Salstola kertoo innoissaan.
 
S1-luokan Suomen mestaruutta puolustava Salstola on tällä hetkellä SM-sarjassa kolmantena 119 pisteellä. Edellä ovat Kalle Toronen (123 pistettä) ja Patrick Pals (127 pistettä).
 
- SM-kisat on olleet vähän vaihtelevia. Imatralla kaaduin muiden avustuksella ja Kaanaassa ajettiin kolmet aika-ajot, mikä oli minusta todella outoa, että SM-tason kilpailuissa tällaista tapahtuu. Mutta viimeiseen SM-osakilpailuun Iisalmeen lähdetään tekemään parhaamme ja tulokset näkee sitten, kun ruutulippu heiluu.
 
Supermoton SM-kauden finaali ajetaan 31.7. Iisalmella.
 
Viron Araveten osakilpailun Open-luokassa nähtiin niin ikään suomalaisvärejä podiumilla, kun Ylä-Savon Moottorikerhon Otto Lappalainen sijoittui totaalin toiseksi otettuaan eristä kaksi kakkossijaa.