
Salaisuudet julki kisan jälkeen
Martin tuli Kegumsiin hallitsevana Amerikan 250 –kuutioisten ulkosarjan mestarina. Lauantain ensimmäisissä harjoituksissa Martin esittelikin katsojille räväkän ajotyylinsä ja vauhtinsa. Karsintaerän startissa Martin teki parhaansa huonolta starttipaikalta ja olikin ensimmäisen kierroksen jälkeen 11. Sieltä Yamaha –kuljettaja nousi sijalle kuusi, ennen kuin kaatui todella rajusti. Kun Martin pääsi viimein hoipertelevin askelein takaisin pyörän päälle, ajoi hän suoraan varikolle.
Lauantai-illan joukkue-esittelyssä Martin loisti poissa olollaan. USAn joukkueenjohtaja Roger DeCoster kertoi, että Martin lepää varikolla ja hänen pitäisi olla täysin kunnossa sunnuntain kisaerissä. Samaa kerrottiin Yamaha –leiristä, kuljettaja oli kuuleman mukaan ottanut hieman osumaa, mutta on täysin kunnossa.
Sunnuntai aamun lämmittelyissä Martin nähtiin radalla ja hän pystyi ajamaan useampia kierroksia. Kun nuorukainen nousi pyörän päältä pois, oli käveleminen hankalaa. Kisaerissä Martinin ajo oli kaukana lauantai aamun harjoitusten räväkästä menosta, mutta siitä huolimatta hän ajoi eräsijoitukset 11. ja 13.
Kilpailun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa kaikki selvisi, kun Martin saapui paikalle kainalosauvojen kanssa.
- Minulta murtui lauantaina varvas ja lisäksi jalassani on kolme muuta murtumaa, mutta yritin silti tehdä parhaani. Olen todella iloinen siitä, että pääsin edustamaan maatani ja toivon, että saan uudenkin tilaisuuden. Rata oli haastava, ehkä yksi haastavimmista mitä olen pitkiin aikoihin ajanut, mutta mia oli todella hauskaa. Jalkavammani ei ole mikään tekosyy, opin paljon ja joskus vaikeuksien jälkeen pystyy tekemään enemmän kuin normaalisti, jos todella haluaa voittaa, Martin kertoi.
Xracing