Sairastupa kutsui jälleen SE-Teamin kuljettajia

Teksti
Tiitus Enjala on kiertänyt ahkerasti motocross- ja cross country -kilpailuja.
Kuva
Marko Vihriä
Keravalaisen SE-Teamin kilpatiimin kuljettajat ovat kärsineet harmittavasti loukkaantumisista tällä kaudella. Tuorein sairastupalainen on juniori Tiitus Enjala.

Enjalan piti ajaa Alavudella sunnuntaina uransa ensimmäinen motocrossin MXC/A-luokan startti. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun nuorukainen loukkasi kätensä jo lauantaina.

- Hyppyrissä osuin kaverin takarenkaaseen ja siinä hässäkässä murtui värttinäluu. Käsi on neljä viikkoa kipsissä, Enjala harmittelee, mutta uskoo pääsevänsä ajamaan Säkylän cross countryn lokakuun lopulla.

Nuori lupaus saavutti motocrossissa tämän kauden tavoitteensa, ja ajaa ensi vuonna MXC/A:n SM-sarjassa.

Koskisen mitalitavoite vaikeutui

MX2-luokan SM-sarjan Waltteri Koskisen Alavuden reissu ei myöskään mennyt suunnitelmien mukaan. Rentous katosi ensimmäisessä erässä, ja maalissa raumalainen oli kuudes. Toisen erän neljännellä kierroksella hän joutui keskeyttämään.

- Vielä ei ole tietoa mitä on mennyt rikki,  mutta luultavasti kyseessä on sähkövika, Koskinen kertoo.

Koskinen putosi SM-pisteissä viidenneksi.

- Kyllä syö miestä, mitali olisi ollut otettavissa. Mutta tämä on motorsporttia. Imatralle lähdetään ”ei mitään hävittävää” - meiningillä. Kaasu auki ja katsotaan mihin se riittää, sinnikäs mies lupaa.

Olenius leikkaukseen

Enduron SM- ja MM-sarjassa kilpailleen Henry Oleniuksen veneluu puolestaan leikataan keskiviikkona, ja edessä on parin kuukauden toipumisaika.

Endurokuljettaja Annamaria Karikuusi on loukkaantumisen jälkeen hankkinut lisää voimaa jalkaansa, ja päässyt jo pyöräilemään. Vaikka toipuminen on sujunut hyvin, nainen on joutunut sietämään paljon kipua. 

- Kehitys on välillä omille hermoille vähän turhan hidasta, Karikuusi nauraa.

- Tavoitteena on päästä siinä varmaan lokakuun alkupuolella ajamaan, mutta lääkärissä vajaan parin viikon päästä selvinnee lisää luutumisesta ja muutenkin jalan kunnosta.

Keski-Suomen miehet Matti Oikari ja Mika Tamminen ovat hyvässä kunnossa ja treenaavat ahkerasti kohti Kärhän lenkkiä, mikä on SM-endurokauden toiseksi viimeinen osakilpailu 16. syyskuuta.

Tiitus Enjalan seuraavat viikot kuluvat käsi kipsissä.
Kuva
SE-Team