Sahlsténin käsi murtui, edessä sairasloma
Loukko.com KTM -kuljettaja Arttu Sahlsténin kisaviikonloppu Kegumsissa lähti käyntiin positiivisissa merkeissä hänen ollessaan oman aika-ajoryhmänsä kahdeksanneksi nopein. Valitettavasti lauantaina ajettu ensimmäinen kisaerä ei sujunut samaan malliin, nuorukaisen tuskaillessa oman ajonsa kanssa. Kahden kaatumisen jälkeen Sahlstén oli ruutulipulla 29.
Toisen erän startti sujui nuorukaiselta kohtuullisesti, ja hän oli 17. Sen jälkeen kilpailu menikin pieleen.
- Olin ensimmäiset kierrokset aivan unessa ja tipuin sijalle 25. Sen jälkeen kilpakumppani ajoi kylkeeni kurvissa ja kaaduin. Käteni jäi jonnekin väliin siinä tilanteessa, mutta ajoin kuitenkin erän loppuun. Ajamisesta ei tullut enää oikein mitään, kun puristusvoimaa ei ollut. Erän jälkeen menin tutkituttamaan käteni, ja lääkäri totesi, että vasemman käden ranteestani oli murtunut kolmioluu. Eipä näille mitään voi, mutta nyt on edessä muutaman viikon ajotauko, Sahlstén kertoi.