Runsaasti tiimivaihtoja

Jonny Walker nähdään jatkossa Betan ohjaimissa.
Kuva
Walkerin tiedotus
Vuoden ensimmäinen päivä on tuonut runsaasti uutisia enduromaailman kärkikuljettajien merkkivaihdoista.

Jo aiemmin huhuttu E1-luokan maailmanmestarin Andrea Veronan vaihto KTM:n väreihin vahvistui tänään. Verona kertoo sosiaalisessa mediassa, että ajaa 250 EXC-F -pyörällä ensi kaudella enduron MM-sarjassa ja Italian mestaruussarjassa. Verona kertoo samalla, että hän ajaa Italian KTM:n tuella.

Tänään julkaistiin myös jo aiemmin tiedossa ollut Matteo Cavallon siirto TM:n väreihin, Jarno Boanon omistamaan tiimiin. Cavallo jatkaa E1-luokassa ja ajaa 250 4t FI -pyörällä.

Päivän yllättävin uutinen oli kuitenkin Jonny Walkerin siirto Betan väreihin. Walker ja KTM julkaisivat tiedon heidän teidensä eroamisesta jo muutama viikko sitten, jonka jälkeen Walkerin ensi kauden suunnitelmat ovat olleet monien keskustelujen puheenaiheena. Red Bull Romaniacsin kaksinkertainen voittaja paljasti tänään, että ajaa ensi kaudella WESS-sarjaa omalla tiimillään ja Betan tehtaan tukemana. Loukkaantumisestaan syksyn aikana toipunut Walker lähtee jahtaamaan uuden MM-sarjan mestaruutta uusin kuvioin. Alla video Walkerista uuden pyörän ohjaimissa.