Roman WESS-avauksen voittoon

Kuva
Future7media
Mario Roman nappasi WESS-sarjan avauskilpailun voiton Portugaliassa. Aleksi Vilkon tie vei kisan jälkeen puolestaan sairaalaan.

300 kuljettajaa lähti mukaan WESS-sarjan avaukseen Portossa, Portugalissa. Kisaviikonloppu käynnistyi perjantaina illalla endurocrossin merkeissä, jonka jälkeen lauantaina ajettiin prologi Porton kaduilla. Varsinainen kisa ajettiin puolestaan sunnuntaina, jonka lähtöjärjestys ratkaistiin kahden edellisen päivän tulosten perusteella. Jonny Walker vei perjantain endurocrossin nimiinsä, mutta pääkisaan ensimmäisenä pääsi starttaamaan Alfredo Gomez, joka vei nimiinsä lauantain prologin.

Manuel Lettenbichler oli hyvässä vauhdissa pääkisan alussa, ajaen nopeasti Gomezin kiinni. KTM-kuljettaja otti kärkipaikan haltuunsa ja kasvatti johtonsa kuuteen minuuttiin toisen kierroksen alussa. Lettenbichler vaikutti kuitenkin väsyvän toisella kierroksella ja Mario Roman, sekä hänen Sherco-tiimikaverinsa Wade Young tavoittivat saksalaisen. Roman oli kärkikolmikosta vahvin, ajaen muilta karkuun ja voittoon lopulta yli neljän minuutin erolla. Young ajoi toiseksi ja Graham Jarvis nousi lopussa kolmanneksi, ennen Lettenbichleriä. Lettenbichler nousi kuitenkin lopputuloksissa kolmanneksi, hänen saatua aikahyvityksen ensimmäisen kierroksen reittiongelmien takia. Tuolloin saksalainen tuli ensimmäisenä sillalle, joka ei ollut paikallaan, vaan Lettenbichler joutui itse nostamaan sillan paikalleen.

Suomen Aleksi Vilkko oli myös mukana ensimmäistä kertaa kilpailussa. Vilkko satutti kilpailussa kylkiluunsa, lyötyä rintakehänsä tankoon. Vilkko taisteli kisan loppuun asti, mutta ei pystynyt enää kunnolla vetämään syvään henkeä, joten sijoituksista hän ei enää ajanut. Kilpailun jälkeen Vilkko suuntasi sairaalaan tutkimuksiin.

WESS-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Ranskassa, jossa ajetaan perinteinen Trèfle Lozérien.

Porto Extreme XL Lagares –tulokset:

1. Mario Roman (Sherco – ESP) 4:01:43.21
2. Wade Young (Sherco – RSA) 4:05:59.04 +4:15.83
3. Manuel Lettenbichler (KTM – GER) 4:07:09.68 +5:26.47
4. Graham Jarvis (Husqvarna – GB) 4:07:16.12 +5:32.91
5. Billy Bolt (Husqvarna – GB) 4:15:19.68 +13:36.47
6. Jonny Walker (KTM – GB) 4:29:26.58 +27:43.37
7. Alfredo Gomez (Husqvarna – ESP) 4:34:51.08 +33:07.87
8. Taddy Blazusiak (KTM – POL) 4:53:58.02 +52:14.81
9. Travis Teasdale (KTM – RSA) 5:01:43.91 +1:00:00.70
10. Jonathan Richardson (Husqvarna – GB) 5:11:22.83 +1:09:39.70