Roczenin johdolla kohti puoliväliä

Ken Roczen johtaa Monster Energy Supercross-sarjaa ennen kauden kahdeksatta osakilpailua.
Kuva
Honda
Monster Energy Supercross-sarjan kauden kahdeksas kilpailu kaasutellaan tulevana viikonloppuna Orlandossa.

Sarja jatkuu lauantaina samalla Camping World -stadionilla, jolla kaasuteltiin myös viikko sitten. Kuljettajien piti päästä ajamaan täysin uudelle radalle, mutta Floridan vesisateista johtuen rataa ei ole valitettavasti pystytty tekemään uudelleen kuluneen viikon aikana. Näin ollen rataprofiili on sama kuin viime viikonloppuna, mutta osa hyppyreistä on muutettu.

Kun 17 osakilpailun mittainen sarja lähenee puoliväliään, johtaa Hondan Ken Roczen sarjaa 13 pisteen erolla Cooper Webbiin. Roczen on voittanut kolme kilpailua kuluneella kaudella, kun KTM-kuljettaja Webb otti puolestaan kauden toisen voittonsa viime viikonloppuna. Kolmantena sarjassa on Eli Tomac. Kawasaki-kuljettaja on kuitenkin jo 29 pistettä Roczenin takana, joten hallitsevan mestarin täytyy heittää kirivaihde silmään ja ruveta kaventamaan eroa edellä olevaan kaksikkoon.

Adam Cianciarulo on sarjassa neljäntenä, 14 pistettä tiimikaveriaan perässä. Cianciarulo oli alkukaudesta todella nopea, mutta pieni jalkavamma on vaikeuttanut nuorukaisen menoa muutamassa aiemmassa kilpailussa. Kauden ensimmäisen kilpailun voittanut Justin Barcia on sarjassa viidentenä, vain kolme pistettä Cianciaruloa jäljessä. GASGAS-kuljettaja on ollut nopea, mutta kauden kuudennen kilpailun kolarointi kierroksella ohitettavan kuljettajan kanssa ja siitä johtunut keskeytys ovat pudottaneet hänet jo kauaksi mestaruustaistelusta.

Lauantaina kautensa aloittavat myös 250-kuutioisten länsirannikon kuljettajat. Mielenkiinnon kannalta tämä onkin erittäin hyvä asia, sillä todella runsaat loukkaantumiset tekivät itärannikon sarjasta verrattain tylsän. Lauantaina alkavaan sarjaan suurimpina suosikkeina lähtevät ennakkoon mietittynä Jeremy Martin ja Justin Cooper. Kärkitaistelussa mukana nähdään varmasti myös Cameron McAdoo, Alex Martin, Mitchell Harrison, Hunter Lawrence sekä viime vuonna yhden osakilpailun voittanut Garrett Marchbanks.