Roczenin debyytti RCH Suzukilla lähestyy

Roczenin siirto RCH Suzukille oli yksi viime vuoden merkittävimmistä tiimivaihdoista. Carey Hartin ja Ricky Carmichaelin omistavan tiimin ykköskuljettajana kauteen starttaava Roczen on viettänyt pitkän testi- ja harjoitusjakson, kaiken ollessa valmiina kauden alkuun.

- On todella mahtavaa, että kausi viimein alkaa. Carey ja Ricky ovat pistäneet pystyyn upean tiimin. Sain Brocin tiimikaverikseni ja se on hieno asia. Olemme olleet hänen kanssaan hyviä ystäviä jo aiemmin ja olen iloinen, että voimme tehdä nyt töitä yhdessä, Roczen kertoo tiimikaveristaan Broc Ticklesta.

Myös viime kaudella RCH -tiimissä ajanut Tickle loukkaantui Toronton supercrossissa ja oli loppukauden sivussa. Mutta nyt hän on täysin toipunut vammoistaan.

- Elämme jännittäviä aikoja tiimissä, kun kaikki odottavat uutta kautta. Valmistautumiseni kauteen on mennyt todella hyvin. Vauhtini radalla on hyvää ja olen vahvempi päivä päivältä. Olen valmiimpi henkisesti ja fyysisesti kuin koskaan aiemmin. Kenin tuleminen tiimiin näyttää mihin olemme menossa, Tickle pohtii.

Carmichael on myös tyytyväinen tiimin suunnasta.

- Kun ensimmäisen kerran keskustelimme Careyn kanssa asiasta, meillä oli vain idea. Tiesimme, että kaiken kohdalleen saaminen kestäisi kaksi vuotta ja kolmantena vuonna meillä pitäisi olla mahdollisuus ajaa mestaruudesta. Ja juuri siinä tilanteessa olemme nyt. Meillä on mestaruustason kuljettaja (Roczen) ja Tickle tulee taistelemaan palkintokorokesijoista koko kauden ajan. Meillä on mahtavat kuljettajat, mahtavat tukija ja upea tiimi. Me olemme valmiina, Carmichael kertoo.

Xracing
Lähde: Suzuki tiedotus