Riihimäellä ajetaan juhlakilpailu

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Puolentoista viikon kuluttua Riihimäellä kaasutellaan enduron SM-sarjaa juhlakilpailun merkeissä.

Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan perustamisesta tuli tänä vuonna 50 vuotta. Kahvakoplalla on pitkät perinteet endurokilpailujen järjestämisestä historiansa aikana ja perinteet saavat jatkoa 24. ja 25.8., jolloin Riihimäellä ajetaan enduron SM-pisteistä.

SM-luokkien lisäksi kilpailuluokkina ovat U20, V40, V50, V60 ja C. A, B ja U20-luokat ajavat kumpanakin päivänä kolme kierrosta. C-luokka ajaa lauantaina kaksi kierrosta. Sunnuntaina V40-luokka ajaa kolme kierrosta ja V50 ja V60-luokat kaksi kierrosta. Yhden kierroksen pituus siirtymineen on noin 54 km.

Kierroksella ajetaan kolme maastokoetta, jotka ovat erityyppisiä. MK1 on täysin uusi maastokoe, jonka pituus on noin 6 km. Maastokokeella on sekä teknisempää korkeuseroja sisältäviä osuuksia että selkeää nopeampaa maastoa. Reitin toinen maastokoe ajetaan Karhin motocross-radan ympäristössä ja osin crossiradalla. Maastokoe on vauhdikas, tarjoten myös hitaammin ajettavaa teknistä osuutta. Pituutta maastokokeelle tulee noin 5,5 km. Viimeinen maastokoe on aiemmista kilpailuista tuttu noin 3,5 km pituinen tekninen ja hitaammin ajettava reitti. Siirtymät ovat suurelta osin maastossa.

Kilpailukeskuksena toimii Pohjolanrinteen koulu, josta ensimmäinen kuljettaja starttaa kumpanakin päivänä klo 9.00.
Ilmoittautuminen kilpailuun tapahtuu Motin kautta ja päättyy lauantaina 17.8. klo 24.00. Lisätietoja kilpailusta on osoitteessa www.kahvakoplaenduro.fi.