Remes voittoon, Kytönen toinen

Eero Remes otti voiton Ranskasta. Kuva: Kari Salminen Eero Remes otti voiton Ranskasta. Kuva: Kari Salminen

Ranskassa piti ajaa tänään cross country -kilpailu. Aamulla kisapaikalla käynnistyikin amatöörien neljän tunnin CC-kisa, mutta se jouduttiin keskeyttämään kovan pölyn vuoksi. Tämän jälkeen järjestäjät päättivät, että MM-kisa ajetaan eiliseen tapaan sprint enduro -muodossa. Tänään päivään mahtui tosin vaan kuusi maastokoetta, eikä kuljettajille kertynyt maastokoeaikaa kuin reilut puoli tuntia.

- Tänään oli noin 35 astetta lämmintä ja pöly oli hirveä. Kuskit sitten lopulta sanoivat, ettei mitään CC-kisaa voi ajaa täällä, Remes kertoi.

Enduro2-luokassa TM-kuljettaja Eero Remes nappasi hienon voiton. Remes kellotti tasaisia maastokoeaikoja koko päivän ajan ja voitti luokan lopulta niukalla 0,25 sekunnin erolla. Toiseksi luokassa ajoi Christophe Charlier. Loic Larrieu jäi Remekselle vain vajaat kaksi sekuntia ja oli kolmas. Luokan MM-pisteissä johtopaikkaa pitävä Alex Salvini oli vasta viides, ollen hankaluuksissa päivän neljännellä maastokokeella.

- Kerran meinasin kaatua tänään yhdessä ylämässä, kun pyörä lähti vähän jakelemaan. Pätkät oli kuivuuden takia todella liukkaita, eikä niillä voinut ajaa aivan täysillä. Virheitä tuli helposti, mutta onneksi itselle ei niitä montaa tullut, Remes kertoi.

Enduro1-luokassa Betan Brad Freeman ajoi voittoon sekunnin erolla ennen Jamie McCanneyta. Davide Guarneri oli kolmas. Eemil Pohjola oli tänään viides.

Enduro3-luokassa Steve Holcombe oli jälleen ykkönen. Beta -kuljettajan voittomarginaali oli 12 sekuntia Christophe Nambotiniin. Danny McCanney oli tänään kolmas.

EnduroGP-luokassa ykkönen oli Holcombe, ennen Nambotinia ja Remestä.

EnduroJ-luokassa eilen mestaruuden varmistanut Betan Matteo Cavallo ajoi voittoon myös tänään. Joe Wootton oli toinen ja Andrea Verona kolmas. Antti Hänninen oli 17. ja Antti Ahtila 18.

EnduroY-luokassa Roni Kytönen onnistui hienosti ja otti toisen sijan Ruy Barbosan jälkeen. Sergia Navarro Huertas oli kolmas. Hugo Svärd oli kahdeksas.

Xracing