Remes lensi voittoon

Eero Remekselle ei löytynyt vastusta tänään Panssari CC:ssä.
Kuva
Jani Hovi
Eero Remes jatkoi tänään Panssari Cross Countryssa siitä mihin jäi viikko sitten SM-avauksessa ja otti suvereeniin tyyliin jälleen voiton.

Panssari CC:n päivän viimeisenä kilpailuna ajettiin tänään yleisen luokan SM-startti, jossa jaettiin myös U20- ja V40-luokkien Suomen Cup-pisteet. Lisäksi mukana oli myös kansallinen B-luokka, jonka kuljettajat osallistuivat kuitenkin myös SM-luokkaan.

Roni Salin irtosi jälleen lähtöviivalta parhaiten ja otti startin nimiinsä. Peräänsä Salin sai Eero Remeksen, Atte Salon, Hermanni Koskisen ja Niklas Laankosken. Remes otti nopeasti kärkipaikan haltuunsa ja lähti menemään omaa menoaan. Salin sai peräänsä Miro Niemen, Koskisen seuratessa neljäntenä. Tämä kolmikko ajoikin pari kierrosta aivan peräkkäin, ennen kuin Koskinen tuli varikolla. Viidennellä kierroksella Niemen kisa päättyi, takarenkaan rikkoutumisen seurauksena. Näin ollen Salinin kakkospaikka vahvistui, Koskisen tullessa kolmantena. Pari kierrosta ennen maalia Koskinen teki toisen varikkopysähdyksen ja hän tuli takaisin radalle yhä kolmannella paikalla. Mutta neljäntenä ollut Dick Bergman oli vain reilun viiden sekunnin päässä.

Remes jatkoi vakuuttavasti loppuun asti ja otti voiton yli viiden minuutin erolla Saliniin. Koskinen piti Bergmanin takanaan ja ajoi kisan kolmantena maaliin, jääden vajaat kaksi minuuttia Salinista. Bergman jäi lopulta kolmen sekunnin erolla neljänneksi. Kilpailun viidenneksi kaasutteli Albert Juhola, joka voitti samalla U20-luokan Suomen Cupin.

juhola

Albert Juhola.

U20-luokassa toiseksi ajoi Oskari Vuori ja kolmanneksi Nico Takatalo.

Yleiskilpailussa kuudes oli, startissa epäonnistunut Eetu Puhakainen, seitsemän Niklas Laankoski, kahdeksas Riku Harju, yhdeksäs Mika Karma ja kymmenes Ukko Laaksonen. Karma voitti samalla V40-luokan.

karma 2023

Mika Karma.

V40-luokassa toiseksi ajoi Janne Mukkala ja kolmanneksi Juha-Pekka Tirkkonen. B-luokan voittaja oli Jami Mielonen, toinen Aaro Hämäläinen ja kolmas Jami Mäkinen.

Kuljettajien kommentteja myöhemmin.

Päivän kaikki tulokset.