Remes kauden ensimmäiseen voittoon
Lauantaina Juha Salminen ajoi voittoon E2-luokassa ja sunnuntaina oli Eero Remeksen vuoro voittaa E1-luokassa. Remeksen voitto irtosi vakuuttavalla ajolla.
Lauantaina kilpailun voitossa kiinni ollut Remes onnistui toisena ajopäivänä ottamaan kauden avausvoittonsa.
- Kyllä nyt voitto maistuu hyvälle ja paluu podiumin korkeimmalle korokkeelle tuntuu loistavalta. Kaikin puolin hyvä päivä ja ajo kulki. Reitti oli ihan hyvässä kunnossa, mitä nyt vähän kiviä oli kaivautunut esiin, Remes kertoi.
Remes onnistui ottamaan johtopaikan Husqvarnan Matti Seistolalta päivän neljännellä maastokokeella. Tämän jälkeen KTM:n ainoa suomalainen tehdaskuljettaja ei luopunut asemistaan.
- Eilistä taistoa jatkettiin Seistolan kanssa. Siinä onnistuin tekemään eroa ja loppupäivän aikana pystyin sitten ottamaan vähän rauhallisemmin.
Kokonaisuutena sunnuntai oli E1-luokassa Remeksen hallintaa. Järvenpääläinen kellotti nopeimman ajan seitsemällä maastokokeella kahdestatoista mahdollisesta.
- En mitään erityistä syytä osaa vauhtiin sanoa. Samanlaista ajoa kuin ennenkin mutta nyt kello tykkäsi.
Seistola ajoi toiseksi lauantain tapaan. Kolmas oli Italian Thomas Oldrati ja TM:n Antti Hellsten kahdeksas. MM-sarjan johtopaikkaa pitävä Ranskan Antoine Meo joutui keskeyttämään sunnuntaina tekniseen vikaan ensimmäisen maastokokeen jälkeen.
- Hyvä, että tilanne MM-sarjassa tiukkeni. Viikon päästä mia Italian mestaruussarjan osakilpailu, sitten vähän lomaa ennen Ruotsin ja Suomen MM-osakilpailuja, Remes päätti.
E2-luokassa Juha Salminen ajoi lauantain voiton jälkeen sunnuntaina toiseksi. E3-luokassa Marko Tarkkala oli sunnuntaina kuudes. MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan elokuun lopulla Ruotsissa. Syyskuun alussa on myös enduron MM-kotikisat, ja suomalaiskuljettajat pääsevät näyttämään taitonsa Heinolan maastoissa.
Teksti: Eero Remeksen tiedotus
Kuva: Jonty Edmunds / KTM images