Remes: ”Jos vain ajelee, niin kello ei tykkää”

Eero Remes voitti kauden ensimmäiset kaksi kisaa Marokossa ja sama tahti jatkui myös Portugalissa. Lauantaina voittomarginaali oli yli puoli minuuttia, sunnuntaina ero kakkosmieheen oli yhdeksän sekuntia. Me jututimme miestä sunnuntaina kisan jälkeen varikolla.

- Tänään oli ihan hyvä päivä. Ei tullut mitään virheitä ja ajokin tuntui rennommalta kuin eilen. Kokonaisuudessaan hyvä viikonloppu.

Tuntui siltä, että aina kun menitte maastokokeelle, niin alkoi sade?

- Kyllä, etenkin kun lähdettiin tästä varikolta ensimmäiselle endurotestille, niin aina alkoi sataa. Ei se kuitenkaan suoritukseen mitään vaikuttanut. Laseja tietysti joutui välillä pyyhkimään.

Minkälaisessa kunnossa reitti oli?

- Reitti oli tänään yllättävän hyvä. Pätkiä hiukan muutettiin eilisen jälkeen ja kaikki olivat ihan ajettavia. Endurotesti oli aika makea oikeastaan kaikilla kierroksilla. Crossitestikin oli ihan hyvä tänään, eikä extremekään mikään hassumpi ollut. Kiveähän reitillä oli ja uraa ja juurta, ettei se nyt mikään kaikkein mukavin ollut ajaa, mutta kaiken kaikkiaan sateitten jäljiltä se oli kuitenkin ihan hyvässä kunnossa.

Tänään ajoit luokkavoiton lisäksi Enduro GP:n, eli yleiskilpailun kakkossijan. Tiesitkö kisan aikana missä mennään sen suhteen? Sehän oli todella tiukkaa loppuun asti.

- Tiesin suurin piirtein, mutta ajoin melko varman päälle tuon viimeisen extremen, ettei siinä enää satu mitään. Olisihan siinä voinut hiukan enemmän yrittää, mutta se nyt on jossittelua.

Neljä MM-päivää ja neljä voittoa. Onko sarja käynnistynyt odotetusti vai jopa yli odotusten?

- En oikein osaa sanoa mitä olen odottanut. Olen joka kisaan lähtenyt ajamaan omaa ajoani ilman mokia ja virheitä. Se on nyt ainakin onnistunut.

Kävelitte lauantai-iltana vielä hyvin myöhään noita maastokokeita, koska niitä muutettiin. Kuinka paljon se rasittaa kun aikaa menee paljon ja nukkumaan pääsee vasta myöhään?

- Olimme hotellilla illalla puoli kymmenen maissa. Lopussa alkoi tulla jo endurotestillä pimeäkin viimeisiä linjoja katsellessa. Ei siinä oikeastaan muuta rasitetta ollut, mutta alkoi tulla jo hirveä nälkä. Oikeastaan pitkän päivän jälkeen tuollainen palauttava kävely tekee vain hyvää.

Mitä neuvoja annoit Stigellille, kun hänellä vauhti oli aivan eri luokkaa kuin lauantaina?

- En mitään sen kummempia. Kävellessä noita linjoja katseltiin ja sitten muistutin, että yrittää antaa kaasua vähän joka paikassa. Ihan pikku jutuista tulee parempia suorituksia. Jos lähtee vain ajelemaan, niin se tuntuu kyllä hyvältä, mutta kello ei tykkää. Siinä on oltava sellainen tietty yrittämisen meininki. Vaikka siinä tulee vähän virheitäkin, niin lopputulos saattaa olla silti parempi kuin silloin kun ajat periaatteessa liian siististi.

Ensi viikonloppuna tarkoituksesi on ilmeisesti ajaa Panssari CC Parolassa?

- Se on ensi viikonlopun ohjelmassa. Mukava päästä pitkästä aikaa ajamaan cross countrya ja yleensäkin päästä kisailemaan Suomessa.

Xracing