Remes haluaa pitää hauskaa

Eero Remes haluaa pitää hauskaa tällä kaudella ja nauttia ajamisesta.
Kuva
Jani Hovi
Enduron kolminkertainen maailmanmestari Eero Remes starttaa muiden tavoin tänään alkavaan MM-sarjaan.

Menestyksekkään uran enduron MM-sarjassa tehnyt Eero Remes lähtee tällä kaudella jahtaamaan menestystä enduron E2-luokasta. Remeksen alla on 300-kuutoinen TM, jollaisella hän on tottunut menestymään. Kauden alku on kuitenkin erilainen normaaliin nähden, sillä tällä kertaa Remes starttaa kauteen yksityiskuljettajana.

- Täällä Portugalissa meillä on Puhakaisen Samulin kanssa yhteinen huolto, jossa Samulin isä toimii huoltomiehenä. Oma isäni saapuu tänne illalla ja liittyy huoltojoukkoihin. Boano Racingin kanssa on sovittu, että jos tarvitsen nopeaa apua pyörän kanssa tai jotain muuta, niin he auttavat myös, Remes kertoi.

Portugalin MM-avaus ajetaan samoissa maastoissa, kuin viime vuoden päätöskilpailu. Myös maastokokeet ovat osin samoja.

- Ihan samoissa paikoissa pätkät pyörivät nyt kuin viime vuonnakin. Endurotesti ajetaan sellaisessa portugalilaisessa pusikossa, jossa ei ole metsää ollenkaan. Crossitesti ajetaan puolestaan samassa paikassa kuin viime vuonna endurotesti, mutta se on nyt vähän vauhdikkaampi. Extreme pyörii myös samoissa kivikoissa kuin viime vuonna, Remes muisteli.

Remes kävi totuttautumassa kisarytmiin viime viikonloppuna, jolloin hän ajoi Portugalin mestaruussarjan osakilpailun, joka päättyikin Remeksen voittoon.

- Ajo kulki ihan kohtuudella ja oli hyvä päästä ajamaan pitkästä aikaa tällaisiin maastoihin.

MM-avaukseen Remes ei osaa asettaa itselleen tulostavoitteita, mutta yksi tavoite hänellä kuitenkin on.

- Tämän vuoden teemana on pitää hauskaa. Minulla oli Päitsilläkin hauskaa ja täällä pitää olla myös. En ole ajanut MM-sarjan kuskeja vastaan pitkään aikaan, joten en osaa sanoa heidän vauhdistaan mitään, Remes päätti.

Kommentit

Lähettänyt Peteri Suomalainen : Pe, 06/18/2021 - 20:24

oikea asenne, Samulin sponssi kypärä vaan jäi tänne Hattulaan, kun ei kertonut , etä karkas intistä :)

Kieli
suomi