Remes: ”Ajo ei kulkenut mihinkään suuntaan”
- Ei ollut helppo päivä, ajo ei kulkenut mihinkään suuntaan, niin senkään takia ei ollut helppoa. Olin koko päivän jotenkin ihmeellisesti väsynyt. Olo on kyllä ihan hyvä, mutta tuntui, etten saanut mitään itsestäni irti. Oli pelkkää selviytymistä koko päivä. Sitten toisella kierroksella ennen viimeistä kierrosta huomattiin, että takaiskunvaimennin vuosi öljyt ulos. Jouduin ajamaan viimeisen extremen sillä, ennen kuin saimme vaihdettua sen. Se tuntui jo aikaisemmin oudolta, mutta ei se paljoa vaikuttanut, kun ajo oli muutenkin niin huonoa.
Minkälainen reitti oli?
- Reitissä ei ollut mitään valittamista. Ei se nyt mikään suosikkireitti ollut, mutta sama se oli kaikille. Kyllä tuollaisellakin reitillä pitäisi paremmin ajaa, kuin mitä tänään ajoin.
Mitä huomenna voidaan tehdä toisin?
- En tiedä. Yritetään vain saada parempi parempi fiilis ja vetämisen meininki ajamiseen. Tänään oli koko päivän kuin olisi siirtymää ajanut. En tiedä mistä johtui.
Xracing