Remeksen työvoitto
Enduro2-luokkaan saatiin uusi kilpailuvoittaja, kun Jamie McCanney ajoi kauden ensimmäiseen voittoonsa. Eilen voiton ottanut Josep Garcia menetti kymmenkunta sekuntia päivän toisella extremetestillä. Myös päivän viimeisellä maastokokeella Garcia oli vaikeuksissa ja näin sarjajohtaja joutui nyt tyytymään kakkossijaan. Kun Eero Remes hävisi eilen voiton viimeisellä maastokokeella, oli nyt onnistumisen vuoro ja Remes nousi viimeisellä maastokokeella neljänneltä sijalta kolmanneksi. Henric Stigell ei pystynyt aivan eiliseen vauhtiinsa, vaan oli nyt kymmenes.
Enduro GP-luokassa Christophe Nambotin otti eiliseen tapaan voiton, mutta nyt ranskalainen joutui paljon eilistä tiukemmalle. Toiseksi ajanut Nathan Watson hävisi voittajalle vain vajaat viisi sekuntia. Kolmanneksi parhaat MM-pisteet kuittasi eilisen tapaan Loic Larrieu.
EnduroJ-luokassa ajettiin ensimmäisen päivän malliin. Bradley Freeman oli ykkönen, Mikael Persson toinen ja Matteo Cavallo kolmas. Suomalaisista Antti Hänninen paransi pykälällä ensimmäisen päivän sijoitustaan ja oli maalissa yhdeksäs. Eemil Helander ei sen sijaan löytänyt kunnon vauhtia oikein millekään maastokokeelle ja joutui tyytymään sijaan 17.
EnduroY-luokassa kärkikolmikon muodostivat samat miehet kuin ensimmäisenäkin päivänä. Andrea Verona oli jälleen voittaja, mutta seuraavilla sijoilla vaihdettiin järjestystä. Tällä kertaa Leo Le Quere ajoi kakkoseksi Ruy Barbosan joutuessa tyytymään kolmossijaan. Hugo Svärd joutui taipumaan pari sijaa eiliseen verrattuna ja sijoittui nyt seitsemänneksi.
Naisten luokassa Laia Sanz näytti kuka luokkaa hallitsee ja ajoi selkeään yli puolen minuutin voittoon. Eilen voittanut Maria Franke oli toinen ja kolmantena podiumille nousi Jane Daniels.
Seuraavaksi MM-pisteistä ajetaan ensi viikonloppuna Kreikassa.
Kari Salminen