Remeksellä murtuma peukalossa

Eero Remeksen peukalosta löytyi tutkimuksissa murtuma.
Kuva
Future7media
Eero Remes kävi keskiviikkona lääkärin luona tutkimuksissa viikonlopun kaatumisen jälkeen ja hänen peukalostaan löytyi murtuma.

Eero Remes kaatui Espanjan MM-endurossa lauantain. Remes satutti tilanteessa kylkensä ja peukalonsa, joiden takia ajaminen kisapäivän lopussa oli todella haastavaa. Kivusta huolimatta Remes starttasi toiseen kisapäivään, tavoitteenaan tuoda muutamana MM-piste kisasta.

- Sunnuntai oli kyllä todella vaikea, kun kylkeni oli kipeä. Aamulla ajamisesta ei meinannut tulla mitään, mutta sitten kipu hieman helpotti. Kunnes sitten päivän lopussa otin jalalla tukea maasta hieman kovempaa ja kylkeeni sattui todella paljon. Sitten päätin ajaa vaan rauhassa maaliin ja ottaa muutama jaossa ollut piste, Remes kertoi.

Suomeen saavuttuaan Yamaha-kuljettaja kävi tutkimuksissa, joissa hänen peukalostaan löytyi murtuma. Kylkiluut olivat sen sijaan ehjät.

- Lääkärit epäilivät siellä olevan jonkun lihasvamman. Sunnuntaina kylki oli kipeä, mutta peukaloon ei juurikaan sattunut. Silti siellä oli pieni murtuma. Käsi on nyt pari viikkoa lastassa ja katsotaan sitten mikä on tilanne. Seuraava MM-kisa on kuukauden päästä ja kyllä minä siellä ajan, Remes päätti.