RCH ja Suzuki erovat

Vuonna 2016 Ken Roczen toi RCH Suzuki tiimille heidän ensimmäisen ja toistaiseksi ainoa mestaruuden Amerikan motocross-sarjasta. Tälle kaudelle Suzuki lopetti oman virallisen tehdastiiminsä ja RCH jatkoi toimintaa tehtaan tuella, Joe Gibbs Racing -tiimin tavoin.

Nyt RCH ja Suzuki ilmoittivat, että lopettavat yhteistyönsä tähän kauteen.

- Puolustavana AMA Pro Motocross-sarjan mestareina meidän on ollut vaikea päästä siihen tilanteeseen, että voisimme kehittyä ja sen takia oli pakko tehdä vaikeita taloudellisia päätöksiä. Minä ja kumppanini Carey Hart olemme ylpeitä tiimistämme ja kiitollisia henkilökunnallemme kaikesta mitä he ovat tehneet jotta saavutimme menestystä. Minä henkilökohtaisesti odotan sitä, että pääsen jatkamaan pitkää yhteistyötäni Suzukin kanssa uudella teholla, kun lopetamme RCH:n, Carmichael kertoo tiedotteessa.

Tarkempia tietoja ei tiimin jatkosta ole. Selvää kuitenkin on se, että Carmichael lopettaa touhun ja samalla tiimin nimi ainakin muuttuu. Päättyykö tähän sitten koko tiimin tarina, vai jatkaako Carey Hart toimintaa sellaisena kuin se oli ennen Carmichaelin liittymistä tiimiin H&H -tiimin kanssa? Tuohon vastauksia tulee myöhemmin.

Tiimissä tällä hetkellä ajaa Broc Tickle ja Justin Bogle. Tickle on huhujen mukaan suuntaamassa KTM:lle Marvin Musquinin tiimikaveriksi, mutta Boglen tulevaisuudesta ei ole tietoa.

Xracing