Ranska aloitti parhaiten, Suomi seitsemäntenä

Teksti
Kuva
Future7media
Ranska oli nopein Sixin ensimmäisenä päivänä Italian Bergamossa. Suomen nelikko ehti maaliin sijalla seitsemän.

Endurojoukkueiden maailmanmestaruuskilpailu, kuuden päivän ajo tai tuttavallisemmin Sixi, polkaistiin poikkeuksellisesti käyntiin sunnuntaiaamuna. Kilpailu ajetaan pääosin Bergamon pohjoispuolisella Valli Bergamaschen alueella, jossa edellisen kerran ajettiin maailmanmestaruuksista vuonna 1986. Reitti kiertelee osittain samoilla alueilla, vaikka silloin pääpaikkana olikin San Pellegrino Terme. Kilpailun järjestäjänä toimii kuitenkin tuttu Moto Club Bergamo, joka on isännöinyt myös lukuisia samoilla alueilla ajettuja henkilökohtaisia MM-enduroja.

Sunnuntaina ei pitkään nukuttu, kun Theophile Espinasse ja Hugo Blanjoue polkaisivat aamuyhdeksältä järjestyksessään 99:nnen Sixin käyntiin ja suuntasivat ensimmäisinä reitille, joka vei kilpailijat Bergamon itä- ja koillispuolelle. Reitillä oli kolme maastokoetta, jotka ajettiin kahteen kertaan. Ensimmäisenä ajettiin 4,5 kilometrin pituinen crossitesti, sitten nelikilometrinen endurotesti ja kierroksen päätti 2,5 kilometrin pituinen crossitesti. Päivälle tuli pituutta hieman vajaa 7 tuntia. 

Italia näytti muille mallia ensimmäisellä maastokokeella, kuten kotimaastoissaan ajaneelta joukkueelta sopi odottaakin, mutta sitten alkoi muiden kiri. Kun ensimmäinen kierros oli takana, oli kärjessä Ranska lähes minuutin erolla toisena olleeseen Espanjaan. Seuraavina olivat USA, Italia, Australia ja Ruotsi. Suomalaisnelikko Peetu Juupaluoma, Kimi Koskinen, Eemil Pohjola ja Roni Kytönen oli seitsemäntenä lähes minuutin kuudentena ollutta Ruotsia jäljessä. 

Toisella kierroksella Ranskaa ei kärjessä uhannut kukaan, mutta muuten järjestys vaihtui jatkuvasti. Italia alkoi kiristää vauhtia ja nousi päivän päätteeksi neljänneltä sijalta kakkospaikalle. Eroa kärkeen oli avauspäivän jälkeen enää 34 sekuntia kun sitä pahimmillaan oli jo yli kaksi minuuttia. Ruotsi paransi myös hienosti toisella kierroksella ja nousi kuudennelta sijalta kolmanneksi. Suomalaisnelikko eteni tasaisen varmasti ja ensimmäinen päivä tuotti seitsemännen sijan. Ero kärkeen oli reilut viisi minuuttia.

Garcia nopein

Sixin avauspäivän nopeimmasta suorituksesta vastasi Josep Garcia. Tämä ei varmasti ole yllätys kenellekään enduroa seuraavalle, sillä espanjalainen on vienyt nimiinsä neljä aiempaa Sixiä. Päivän kakkonen oli Leo Le Quere ja kolmas Andrea Verona.

Suomen nelikon parhaasta vauhdista vastasi Roni Kytönen. Sijoitus oli yleiskilpailussa hienosti 12. E1-luokassa Kytönen oli kuudenneksi nopein. 

- Tänään oli tasaisen hyvä päivä, ainoastaan kakkospätkä oli minulle huono. Ei sielläkään kaatumisia tullut, mutta ei vain ollut oikein tuntuma kohdallaan. Muut pätkät tulivat ihan hyvin, viimeinen onnistui kaikkein parhaiten. Ajo tuntui kyllä paremmalta, mitä MM-sarjassa on mennyt. Tästä on mukava jatkaa huomiselle, kun on hiukan parempi lähtöpaikkakin. Nyt kävellään vielä vähän pätkiä, koska on sen verran satanut, niin on aika pehmeää. Kakkospätkällä on syviä spooreja ja ykköspätkällä tulee jonkun verran kiviä esille, Kytönen jutusteli.

Toiseksi parhaasta vauhdista vastasi Kimi Koskinen, jolla oli tasainen päivä. Vain kolmannella maastokokeella aika painui selkeästi heikommaksi. Päivän loppusijoitus oli 37.

- Oli tosi tasainen päivä, yhdet pikku lipat vedin kolmosella ja siinä tuli hävittyä aikaa. Muuten sujui ihan mukavasti, eikä missään vaiheessa tuntunut, että olisin ajanut yli rajojeni. Ykkösellä tuntui, että sitä en kovempaa pääse, mutta näille kahdelle muulle jäi vielä nälkää huomiselle. Olen kyllä päivään tosi tyytyväinen ja joukkueenkin puolesta meni ihan hyvin. Kaikki ajoivat tosi hyvin, pyörät ja kuskit ovat ehjiä ja tämä on pitkä kisa. Tästä tämä vasta alkaa, Koskinen kertoi.

Joukkueen kolmanneksi nopein oli Eemil Pohjola. Maali tuli vastaan tasaisen päivän jälkeen vastaan sijalla 47.

- Oli tuollainen tasaisen huono päivä. En oikein saanut kunnon tuntumaa maastoon kun ei ole taas tullut pitkään aikaan tällaista ajettua. Ajo on vähän sellaista kampeamista. Aamulla kulki kyllä hyvin ne kaksi ensimmäistä pätkää kun ne olivat liukkaita. Vedin molemmissa nurin ja silti niiltä tuli parhaat ajat. Sitten kun pätkät kuivuivat, niin pellotkin muuttuivat haastaviksi. Huomenna on sitten uraa joka paikassa, eli ei hyvältä näytä. En tosiaan ole kovin tyytyväinen. Ajo pitäisi saada rennommaksi. Nyt se on sellaista, että vauhti pysähtyy kurvien ulostulossa ja se sitten kostautuu. On tämä silti ihan hauskaa pitkästä aikaa, mutta olisi se vielä hauskempaa, jos edes tuntuisi siltä, että nyt tullaan oikein kovaa,Pohjola naurahti. 

Suomen neljäs lenkki Peetu Juupaluoma oli avauspäivän jälkeen sijalla 67. Tulosta rasittaa ainakin vielä toistaiseksi yksi AT-minuutti.

- Vielä se minuutti siellä on, mutta siinä oli vähän sekaannusta. Voi olla, että se siitä vielä poistetaan. Ennakosta se on annettu, mutta en ainakaan itse myönnä menneeni ennakossa AT:lle. Muuten oli ihan kohtalainen päivä. Ensimmäinen kierros oli liukastelua ja toisella kierroksella tuli yhdet lipat, enkä saanut oikein samaa rytmiä kuivuneemmilla pätkillä päälle. Kyllä minä tähän aloituspäivään ihan tyytyväinen olen. Pyörä toimii, mies toimii ja huolto toimii. Kaikki ovat intoa täynnä, niin ei tässä muusta voi valittaa, kunhan se AT-minuutti vielä poistetaan, Juupaluoma toivoi. 

Juniorit ja naiset 

Juniortrophyssa Italia ja Ranska kävivät ensimmäisellä kierroksella tiukkaa kisaa kärkipaikasta, mutta sitten Italia alkoi karata. Päivän päätteeksi ero toisena olleeseen Ranskaan oli 43 sekuntia. Kolmospaikkaa piti hallussaan Australia, jolla oli 15 sekuntia takamatkaa Ranskaan.

Naisten kisassa USA suorastaan murskasi kaikki muut. Kolmikko kuittasi kolme ensimmäistä sijaa ja johti ensimmäisen päivän jälkeen jo lähes seitsemällä minuutilla. Kakkossijasta kävivät tiukkaa kisaa Australia ja Ranska. Eroa oli 12 sekuntia Australian hyväksi.

Kisa jatkuu huomenna samalla reitillä ja samalla aikataululla, eli startti tapahtuu kello 9.00 Suomen aikaa ja maaliin tullaan hieman ennen kello 16.00.