Rally Raid Team Finland ajoi onnistuneesti maaliin

Teksti
Kuva
Ralf Molander / Cross Country Rally rider-tiedotus
Rally Raid Team Finlandin kuljettajat Olli Hytönen, Ralf Molander, Jori Mäkipää ja Jukka Ristiluoma ajoivat tiistaina päättyneen moottoripyörien rallin onnistuneesti maaliin.

Kilpailu kesti kuusi päivää, jonka aikana ajettiin 1700 kilometriä ja seitsemän erikoiskoetta.

Suomalaiset pärjäsivät kilpailussa hyvin, sillä Mäkipää oli 11. (luokassa 7.), Molander 17. (luokassa 10.), Hytönen 30. (luokassa 3.) ja Ristiluoma 50. (luokassa 12.) Kilpailussa osallistujia oli lähes 90.

– Ajoimme kolme päivää Serresin ympäristössä, minkä jälkeen siirryimme Verian ympäristöön. Maasto oli todella vaihtelevaa ja välillä ajoimme vuorenrinteillä kompassisuuntimilla, Mäkipää kertoi.

Mäkipäällä kilpailu sujui hyvin ja pienistä eksähtelyistä huolimatta mies on tyytyväinen suoritukseen

– Ajo maittoi ja kunto sekä pyörä kesti. Kilpailun aikana en joutunut pahasti ajamaan pölyssä, mikä helpotti ajamista ja navigointia.

Ralf Molanderilla kilpailu alkoi vaihtelevasti ja mies valitti hidasta lämpenemistään.

– Alkuun sorruin ajamaan liikaa kilpaa pölyssä, mikä vaikeuttaa asioita. Pölyssä ei näe vaarallisia vedensyömiä syviä uria ja navigointi vaikeutuu ja hidastuu. Eksyilin alkuviikosta turhan paljon ja aikaa tuhraantui oikean reitin etsimiseen, mikä hitaassa maastossa on vaikeaa. Loppuviikko kuitenkin meni paremmin päivä päivältä ja vimeisen päivän navigointi sujui jo varsin mallikkaasti ja varsinaista eksymistä ei tullut, ainoastaan muutamaa kohtaa jouduin hieman hakemaan. Myös pyörä toimi moitteetta koko viikon, Molander kertoi.

Jukka Ristiluoma ajoi varmalla otteella, mutta pyörän tankki sai vuodon kolmannen ajopäivän aikana.

– Pyöräni tankkiin tuli reikä hypyn seurauksena, mikä pilasi päivän suorituksen. Saimme kuitenkin tankin korjattua. Vaikka korjaus petti, pääsin seuraavan päivän maaliin. Varikolta löysimme kanssakilpailijan, joka lainasi meille tankin jäljelle oleville päiville, joten pääsin ajamaan maaliin, Ristiluoma kommentoi.

Rallin ensikertalaisella Olli Hytösellä oli hiljainen alku, mutta hän paransi ajoaan viikon edetessä.

– Alkuun ajoin ehkä liiankin hiljaa, koska halusin varmistaa, etten eksy. Ajo kuitenkin sujui ongelmitta. Maasto on täysin erilaista kuin mihin olemme Suomessa tottuneet ja 38 asteen lämpö ja pöly eivät asioita helpota. Pitkin viikkoa opin kuitenkin lisää päivä päivältä ja lopussa homma alkoi sujumaankin jo varsin mallikkaasti, Hytönen selvitti.