Purtilon vahva MM-avaus päättyi kaatumiseen

Kuva
Jesper Veldhuizen / Baansportfansite
Saku Purtilo oli MM-avauksessa hyvässä vauhdissa, mutta päivä meni pilalle kaatumisen takia.

Flat trackin MM-sarja laitettiin käyntiin sunnuntaina Italian Terenzanon speedwaystadionilla. Sarjan nuorin kuljettaja, suomalainen Saku Purtilo esiintyi MM-debyytissään loistavasti, kunnes 16-vuotiaan nuorukaisen kilpailu valitettavasti päättyi neljännessä erässä kaatumiseen ja ambulanssikyytiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Purtilo tuli sarjaan sisään kuvia kumartelematta ja osoitti heti avauserästään lähtien kuuluvansa sarjaan. Ensimmäisen erän viides sija lisäsi miehen nälkää radalla ja seuraavissa kahdessa erässä Saku tuli maaliin kolmantena tehtyään molemmissa upeita ohituksia. Tässä vaiheessa eräpisteitä oli kasassa jo kolmetoista ja  ennakkoluulottomasti sarjaan lähtenyt Purtilo oli täydellä höyryllä menossa kohti illan finaalierää, mutta valitettavasti päivä päättyi kaatumiseen neljännen erän ensimmäisessä kurvissa kanssakilpailijan osuttua Sakun pyörään. 

- Ajo tuntui tänään tosi hyvältä. Starteista ei saatu pyörää lähtemään niin hyvin kuin olisi pitänyt, mutta onneksi vauhtia löytyi. Kaatuminen harmittaa, mutta ei voi mitään, toteaa Purtilo lyhyesti kilpailun jälkeen.

Flat trackin MM-sarja jatkuu 14.6. Saksan Meißenissä.

 

Tulokset 25.5. Terenzano:

 

1. Ervin Krajčovič, Tsekki  25 MM-pistettä

2. Daniele Tonelli, Italia  22 “

3. Ondřej Svědík, Tsekki  21 “

4. Gerard Bailo Pelegrin, Espanja  18 “

5. Sammy Halbert, USA  16 “

6. Max Hellmann, Itävalta  15 “

7. Marius Kircher, Saksa  14 “

8. Santiago Arangio, Argenttiina  13 “

9. Vit Janoušek, Tsekki  12 “

10. Markus Jell, Saksa  11 “

11. Giacomo Bosetti, Italia  10 “

12. Kevin Corradetti, Italia  9 “

13. Michele Guerra, Italia  8 “

14. Stanislav Ohorodnik, Ukraina  7 “

15. Nikita Alyani, Saksa  6 “

16. Menno Van Meer, Hollanti  5 “

17. Jack Bell, Iso-Britannia  4 “

18. Alex Samuel Dalla Valle, Italia  3 “

19. Saku Purtilo, Suomi  2 “ (3,5,5,N,N)

20. Tim Neave, Iso-Britannia  1 “

21. Klaus Mayr, Itävalta  0 “

22. William Bonnici, Ranska  0 “

23. Yasmin Poppenreiter, Itävalta  0 “

24. Stefano Casiraghi, Italia  0 “