Purtilo löysi ajovireen Puolassa flat track -kutsukilpailussa

Teksti
Kuva
Burt Racing
Saku Purtilo onnistui nostamaan tasoaan lauantain MM-osakilpailun jälkeen ja oli hyvässä vauhdissa sunnuntaina.

Meissenin MM-osakilpailun jälkeen Purtilolla edessä oli ajo yötä vasten Puolaan Gorzówiin, jossa ajettiin sunnuntaina flat trackin kutsukilpailu. Kolmen viikon ajotauon jälkeen Purtilolla ei ollut muita odotuksia kuin saada harjoitusta alle. Mukaan oli kutsuttu yhteensä 22 kuljettajaa ympäri Eurooppaa, mukana oli yhteensä 18 kanssakilpailijaan lauantain MM-kilpailusta. 

Purtilon ajo lähtikin kulkemaan heti paremmin, hänen startatessa ensimmäiseen alkuerään takarivistä ja noustessa sieltä erän viidenneksi. Toinen alkuerä sujui vielä paremmin, Purtilon ollessa maalissa toisena. Kolmannen erän tuloksena oli nousu takarivistä kolmanneksi. Kun neljännestä erästä saldoksi tuli toinen sija, oli suora finaalipaikka eturivistä varmasti hallussa. 

Finaalissa oli finaalin tunnelmaa, kun Purtilo ampaisi startista viidenneksi. Purtilon finaali meinasi kuitenkin päättyä laitaan osumiseen, jonka takia hän putosikin seitsemänneksi. Purtilo väänsi seuraavat 11 kierrosta paremmista sijoista, mutta joutui viimeisessä kaarteessa ohitetuksi ja ylitti maaliviivan kahdeksantena.

Taulukon tuloksesta huolimatta kuskille jäi hyvä maku sunnuntain kilpailusta. Tekeminen ja ajaminen olivat taas totutummalla tasolla. Finaalissa Purtilo oli samalla eturivin viivalla MM-sarjan kärkiviisikon kanssa ja pystyi erässä ajollisesti vastaamaan heidän vauhtiinsa. 

-Viikonlopusta jäi kokonaisuutena hyvä fiilis. Lauantaina oli vaikeaa ja hakemista, sunnuntaina alkoi ajo taas kulkea, Purtilo summasi viikonlopun.