Prado juhli ”kotiyleisön” edessä

Jorge Prado voitti Espanjassa.
Kuva
Ray Archer
Jorge Prado otti kaksi erävoittoa tänään, kun motocrossin MM-sarja jatkui Espanjassa.

KTM:n nuori Jorge Prado johti tänään molempia MXGP-luokan kisaeriä lähdöstä maaliin asti ja nousi ensimmäistä kertaa kotimaassaan korkeimmalle korokkeelle MM-kilpailussa. Pradon kannalta valitettavaa tietysti oli se, että kilpailussa ei ollut yleisöä, jonka edessä espanjalainen olisi voinut juhlia voittoaan. Päivän totaalin kakkonen oli Tim Gajser, joka oli ensimmäisessä erässä kolmas ja toisessa erässä toinen. Toisessa erässä Gajser sai hyvän startin ja pääsi alussa hiillostamaan Pradoa, mutta tällä kertaa Honda-kuljettajan vauhti ei riittänyt. Kawasakin Romain Febvre on päässyt myös hyvään vauhtiin ja piti ensimmäisessä erässä Gajserin takanaan, ollen erän kakkonen. Toisessa erässä tilanne oli päinvastainen ja Febvre ajoi kolmantena maaliin. Febvre oli myös päivän totaalin kolmas. Tony Cairolin päivä Espanjassa oli vaikea jo aika-ajoista lähtien. Cairoli otti ensimmäisessä erässä huonon startin ja oli maalissa seitsemäs. Toisessa erässä italialainen oli startin jälkeen neljäntenä, mutta menetti sijoituksia erän aikana ja oli maalissa kuudes. Näin ollen Gajser repi jälleen lisää piste-etumatkaa MM-sarjassa Cairoliin nähden.

MX2-luokassa päivän totaalin voittoon ajoi Tom Vialle, ennen Jago Geertsiä ja Thomas Kjer Olsenia. MM-pisteissä Vialle johto on nyt 52 pistettä Geertsiin. Jed Beaton on sarjassa kolmas.