Pohjolan juhlaa Muuramessa
Enduron SM-sarja jatkui tänään tasan kuuden kuukauden tauon jälkeen Muuramessa. Päivä vietiin läpi loistavassa säässä, sillä aurinko paistoi lähes koko päivän ja lämpötilat kohosivat lähes 25 asteeseen. SM-luokkien kuljettajat kiersivät kolmen maastokokeen mittaisen kierroksen neljään kertaa, eli päivään mahtui 12 maastokoetta. Kilpailun kaksi ensimmäistä maastokoetta oli kohtuullisen nopeita ja teknisesti helppoja, joten niillä ei tullut suuria eroa. Kolmas maastokoe oli puolestaan erittäin tekninen, runsaiden kivien takia. Tuolla maastokokeella kuljettajien erot olivat suhteessa suurempia kuin kahdella muulla.
Kisapäivä käynnistyi Eemil Pohjolan tahdissa, joka johti kisaa puolessa välissä 45 sekunnin erolla Hugo Svärdiin, joka johti puolestaan samalla E1-luokkaa. Mika Tamminen sai myös kisan hyvin käyntiin ja oli kolmantena, noin 15 sekuntia Svärdin takana. Tamminen johti samalla myös E3-luokkaa, ennen yleiskilpailussa neljäntenä ollutta Antti Hännistä. Roni Kytönen ei saanut kisaan aivan lentävää lähtöä ja oli viidentenä.
Kilpailun toinen puolisko ei tuonut muutoksia tulostaulukkoon, vaan Pohjola kaasutteli reilun minuutin turvin voittoon.
- Alku lähti liikkeelle yllättävän hyvin muihin nähden ja sain heti ensimmäisellä kierroksella ajettua aika ison johdon. Lopussa sain sitten ottaa hieman rauhallisemmin, tai ainakaan ei tarvinnut ottaa enää mitään suuria riskejä, SE Teamin Honda-kuljettaja kertoi.
Svärdin hyvä vauhti jatkui myös iltapäivän ajan ja Fantic-kuljettaja oli maalissa yleiskilpailun kakkonen, voittaen samalla E1-luokan.
- Tänään oli todella hyvä päivä. Teimme hieman muutoksia jousitukseen kuluneella viikolla ja täällä kulki hyvin. Myös tuolla kivisellä kolmospätkällä vauhtini oli hyvää, Svärd kertoi.
Hugo Svärd.
Tamminen ajoi kisan kolmanneksi ja samalla E3-luokan voittoon. Voitto meni todella täpärälle, sillä luokassa toiseksi ja yleiskilpailussa neljänneksi ajanut Hänninen jäi Tammisesta vain reilun sekunnin.
- Nyt kulki alusta lähtien hyvin ja oli ihan eri meno päällä kuin viime viikonloppuna. Kisaa edeltävällä viikolla treeneissä sain hyvän vauhdin päälle ja se näkyi täällä. Kerran kaaduin oikein kunnolla, kun osuin heinikossa kiveen ja lensin pyörän päältä pois. Onneksi mikään paikka ei mennyt rikki ja pystyin jatkamaan, Kytönen Motorsport Husqvarna-kuljettaja kertoi.
Mika Tamminen.
Ajonsa kanssa koko päivän tuskaillut Hänninen oli neljäs, ajaen viimeisellä maastokokeelle pohja-ajan. Kytönen pääsi myös viimeisellä kierroksella parempaan vauhtiin, mutta se ei nostanut häntä viidettä sijaa korkeammalle. Kytönen ajoi kilpailun toiseksi viimeiselle maastokokeelle pohja-ajan. Peetu Juupaluoma oli yleiskisan kuudes, Jiri Leino seitsemäs, Lari Jukola kahdeksas, Jani Salonen yhdeksäs ja Samuli Puhakainen kymmenes.
E1-luokan kärkikolmikko oli Svärd, Kytönen ja Jukola. E2-luokassa puolestaan nopeimmat olivat Pohjola, Juupaluoma ja Salonen. E3-luokassa Tamminen oli ykkönen, ennen Hännistä ja Leinoa. V40-luokan Suomen Cupin ykkönen oli Mika Karma, ennen Juha Puotsaarta ja Sami Eskolaa. V50-luokan cupin voittoon ajoi Sami Ikonen, Timo Soanjärvi oli toinen ja Tom Virolainen kolmas.