Pohjola Toukokuunajon ykkönen

Orimattilan moottorikerho oli kasannut kahden maastokokeen mittaisen kierroksen, joka kierrettiin yleisten luokkien osalta kolmeen kertaan. Maastokoeaikaa kuljettajille kertyi reilu tunti.

Eemil Pohjola ajoi yleiskilpailussa selkeään voittoon. Kytönen Motorsport -tiimin kuljettaja kirjasi viisi pohja-aikaa itselleen ja hänen voittomarginaalinsa oli minuutin ja 39 sekuntia.

- Päivä sujui oikein hyvin. Ainoastaan toisen kierroksen ensimmäisellä maastokokeella kaaduin kerran, mutta muuten pysyin pystyssä koko päivän, Pohjola kertoi.

Kilpailu ajettiin läpi lähes kokonaan kuivassa säässä, mutta viimeisen kierroksen aikana sade tavoitti Orimattilan.

- Silloin satoi kyllä kunnolla, mutta onneksi sade alkoi vasta myöhään. Kisa oli mielestäni kokonaisuudessaan hyvä, sellainen perinteinen endurokilpailu. Ensimmäinen pätkä oli vähän hitaampaa, kivikkoa ja juurakkoa, mutta ihan ajettavaa. Kun pätkäaikaakin tuli hyvin, kävi tämä hyvästä treenistä, Pohjola jatkoi.

Pohjolan seuraava kilpailu on ensi viikonloppuna Forssassa. Kesäkuun alussa Pohjola nähdään Heinolassa, jossa kaasutellaan enduron MM-pisteistä. Heinolan jälkeen Pohjola ajaa myös Ruotsin, Espanjan ja Italian MM-osakilpailut nuorten luokassa.

Yleiskilpailun toinen oli Aleksi Jukola, jolle Joni Kaivolainen jäi seitsemän sekuntia.

B-luokan kärkikolmikko oli Aleksi Vilkko, Hugo Svärd ja Otti Tengman. C-luokassa kovinta vauhtia pitivät puolestaan Teemu Pölönen, Anssi Ansamaa, Miika Ikävalko.
Tommi Jarkkola ajoi V40 -luokan voittoon ennen Rami Saarista ja Kari Pihlajaniemeä. Vanhemmissa V50 -veteraaneissa Karri Tikkanen voitti Kaj Töttermanin 0,8 sekunnin erolla. Kolmas oli Tero Svinhufvud.

Yleiskilpailun TOP 10

1. Eemil Pohjola
2. Aleksi Jukola +1:39
3. Joni Kaivolainen +1:46
4. Juha-Pekka Tirkkonen +2:49
5. Joonas Heimonen +3:34
6. Jussi Arvaja +4:02
7. Miko Mellin +5:15
8. Kim Teikari +5:18
9. Aleksi Vilkko +5:46
10. Mika Kaseva +6:10

Täydelliset tulokset:
http://kalkku.fi/tulokset/orimk16-2/