Pohjola dominoi E3-luokkaa

Kuva
Jani Hovi
Toukokuunajon yleiskilpailun ykkönen Eemil Pohjola nappasi luonnollisesti myös E3-luokan korkeimmat SM-pisteet.

SE-Teamin Yamaha-kuljettaja Eemil Pohjola oli ylivoimainen E3-luokassa. Pohjola ajoi voittoon vajaan kolmen ja puolen minuutin erolla Ville Meisolaan, joka ajoi myös tasaisen ja hyvän kisapäivän. Niko Puotsaari oli luokan kolmas, jääden vajaat kaksi minuuttia Meisolalle. Mika Karma jäi puolestaan reilut kaksi minuuttia Puotsaarelle ja oli neljäs. Jani Salonen oli luokan viides.

Luokassa kärkitaistossa nähtiin myös yksi keskeytys, kun Juha Puotsaaren kilpailu jäi kesken polvivamman takia. Cross countryssa V50-luokan Suomen Cupia johtava Puotsaari kellotti kisan ensimmäisellä kierroksella kaksi kolmanneksi nopeimpaa maastokoeaikaa ja oli viiden maastokokeen jälkeen neljäntenä, yllättäen vauhdillaan monet. Puotsaari kuitenkin kaatui kuudennella maastokokeella ja sai polveensa iskun, ajaen vielä seuraavan maastokokeenkin. Sen jälkeen Puotsaari kuitenkin joutui keskeyttämään kilpailun.

Alla luokan TOP15.