Pitkä projekti käyntiin

Teksti
Lähtötasot testattiin urheilijoilta erilaisin menetelmin. Ihan perinteinen pikajuoksu kuului ohjelmaan.
Kuva
Sami Salonen
Tänään Vierumäellä, Suomen Urheiluopistolla käynnistyi laaja valmennusohjelma moottoripyöräkuskeille.

– Tämä on usean vuoden mittaisen ohjelman ensimmäinen päivä, kertoo valmentaja Marko Tarkkala kun urheilijat on jaettu ryhmiin eri testauspaikkoja varten.

– Tai siis toivottavasti tämä on usean vuoden ohjelma. Sehän on lopulta vain kiinni siitä, miten kukakin näistä nuorista urheilijoista sitoutuu harjoitteluun ja jaksaa tehdä määrätietoista työtä tulosten eteen, tarkentaa Tarkkala.

– Nyt tänään ja huomenna täällä tehdään lähtötason testit kaikille. Se määrittää jokaisen yksilön kohdalla hänelle laadittavan harjoitusohjelman sisällön. Jatkossa urheilijat tulevat noudattamaan kukin omaa ohjelmaansa ja kehitystä seurataan testein. Tässä on mukana myös paljolti sellainen ajatus, että pääsemme opettamaan nuorille oikeita suoritustekniikoita ja tehollisen harjoittelun rakentamista. Tässä annetaan näille kuskeille työkaluja tehdä lajiaan jatkossa parempilaatuisesti.

Eri moottoripyöräurheilulajien kuljettajista koostuva, noin kolmenkymmenen urheilijan valmennusryhmä on lähtökohtaisesti maajoukkuetason valmennusta. Kuntoilusta ei enää ole kyse vaan näiden kuskien kohdalla harjoittelu on jo totista touhua.

Uudessa valmennusringissä on mukana monen lajin nuosevia tähtiä. Motocrossin ja enduron kärkijunnujen lisäksi ryhmässä on road racingin puolelta lupaavia kuskeja, samoin speedwayn parista ja Kunnaksen veljekset liittyvät ryhmään edustamaan sivaricrossia. Naisurheilijoista mukana on kaksi kovaa kuskia, endurokuski Sanna Kärkkäinen sekä road racingissa harppauksen urallaan ottanut nuori Jenny Ruokolainen.

 

Marko Tarkkala apuvalmentajineen johtaa ison ryhmän valmennusta.
Roni Kytönen kiihdyttää pikajuoksutestissä täysillä.
Erilaiset ponnistuskokeet mittaavat jalkojen iskukykyä.
Road racingkuski Eemeli Lahti ottaa kuntotreeenaamisen vakavasti.
Kuva
Sami Salonen