Pihlaja kiinni mestaruudessa
Snowcrossin kolmen kisaviikonlopun mittainen MM-sarja huipentuu tulevana viikonloppuna Norjassa ja suomalaisittain asetelmat ovat erittäin mielenkiintoiset.
Miesten MM-luokassa Aki Pihlaja lähtee päätöskilpailuun sarjakärjestä. Hän johtaa sarjaa kahdeksan pisteen erolla ennen Ruotsin Olle Sahlströmiä. Aki Pesonen on kolmantena, mutta eroa kärkeen on jo 27 pistettä.
Topi Rinne on sarjassa neljäntenä vain kolme pistettä Pesosen takana, ja Topi Posti viidentenä kolme pistettä Rinteestä. Tilanne näyttää vahvasti siltä, että Suomeen on tulossa vähintään kaksi MM-mitalia.
Naisten MM-sarjassa mukana on seitsemän kuljettajaa, ja Suomen Emma Laamanen lähtee päätöskisaan neljänneltä sijalta. Eroa kolmanteen sijaan on neljä pistettä ja kakkossijaan viisi pistettä, joten kaikki on vielä mahdollista.
Trondheimissa ajetaan viikonlopun aikana myös EM-sarjan osakilpailu, jossa nähdään runsaasti suomalaiskuljettajia.