Pihlaja ja Rinne podiumilla MM-avauksessa

Olle Sahlström kaasutteli avauskilpailun voittoon.
Kuva
Tiedote
Aki Pihlaja ja Topi Rinne polkaisivat MM-sarjan käyntiin tasaisen vahvoilla suorituksilla.

Kauden 2026 FIM Snowcross World Championship käynnistyi tänään Turkin koillisosassa Rizen Handüzü Nature Parkissa, aivan Mustanmeren tuntumassa. Avauspäivä alkoi haastavissa sääolosuhteissa, jotka aiheuttivat näkyvyysongelmia sekä keskeytyksiä ja punaisia lippuja erityisesti naisten ensimmäisessä MM-erässä. Olosuhteet paranivat kuitenkin päivän mittaan, ja kilpailut saatiin vietyä läpi.

Miesten avausosakilpailun kokonaisvoittoon ajoi ruotsalainen teini-ikäinen Olle Sahlström. Suomen Aki Pihlaja voitti toisen erän, mutta huono startti ensimmäisessä erässä pudotti hänet kokonaispisteissä kakkoseksi. 

Ensimmäisessä erässä Pihlaja oli avausmutkassa vasta kahdeksantena. Sahlström hyödynsi parhaan lähtöpaikan ja karkasi kärkeen ennen Topi Postia, jonka ohi Filip Harr nousi jo avauskierroksella. Ruotsalaiset miehittivät pitkään neljä kärkisijaa, kun Linus Åberg ajoi parhaana Lynx-kuljettajana. Pihlaja teki vahvan loppukirin ja nousi kuudennelta sijalta neljänneksi viimeisten kierrosten aikana.

Toisessa erässä Sahlström otti jälleen holeshotin, mutta Pihlaja nousi kolmannessa mutkassa kärkeen ja karkasi voittoon. Sahlström piti kakkossijan, ja kokonaiskilpailussa se riitti ykkössijaan. Kolmanneksi kokonaiskilpailussa sijoittui Topi Rinne.

Pistetilanne:

Naisissa Wilma Jonsson hallitsi tapahtumia alusta loppuun ja varmisti avausosakilpailun voiton puhtaalla suorituksella. Elise Jonsson oli molemmissa erissä kakkonen. Suomen Emma Laamanen oli päivän totaalin viides.

Pistetilanne:

Snowcrossin MM-sarja jatkuu heti tiiviillä aikataululla, kun toinen osakilpailu ajetaan samalla Rizen Handüzü -radalla tiistaina ja keskiviikkona 3.–4. helmikuuta.