Peltoniemelle SM-pronssi, Laaksonen ylivoimaiseen voittoon
Ukko Laaksonen voitti tuttuun tyyliinsä U20-luokan kauden viimeisen SM-osakilpailun lauantaina Sipoossa. Jaakko Peltoniemi nousi puolestaan päätöskilpailussa SM-pronssille.
U20-luokan finaaliin osallistui vain viisi kuljettajaa. Joukosta puuttuivat SM-hopean jo aikaisemmin varmistanut Martti Tammelin sekä ennen päätöstä SM-pronssissa kiinni ollut Santeri Oinonen.
Oinonen kilpaili samaan aikaan Alavudella motocrossin nuorten SM-osakilpailussa. Hän ajaa Alavudella myös sunnuntaina MX2-luokan SM-osakilpailussa.
Laaksonen täysin omaa luokkaansa
Päivän voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Jo aikaisemmin U20-luokan Suomen mestaruuden varmistanut Laaksonen voitti kilpailun lähes kymmenen minuutin erolla. Laaksonen varmisti Sipoossa myös E1-luokan Suomen mestaruuden.
Peltoniemi ajoi U20-luokan toiseksi. Sijoitus nosti hänet Oinosen edelle SM-pisteissä ja toi kauden päätteeksi SM-pronssimitalin. Tino Balakin sijoittui kilpailussa kolmanneksi, Samu Kauneela neljänneksi ja Valtteri Kivimäki viidenneksi.
SM-sarjan loppupisteissä Laaksonen vei mestaruuden ennen Tammelinia ja Peltoniemeä. Oinonen sijoittui neljänneksi ja Aleksi Heittola viidenneksi.
Luokan tulokset: