Peku tietää!

Siitä onkin hetken aikaa kun viimeksi on tullut oltua linjoilla. Mut mul on ollut hyvä syy. Mä oon ollu bosessa, siis pidätettynä aika long time tuolla Ryssien puolella. Mä skulaan tosta hetken päästä. Kuten lupasin viimeksi, niin mä bamlaan ensin noista vanhoista stooreista.

Mä taisin viimeksi lupailla, et kerron tosi stoorin siitä Mustanseiskan Strömbergin Harasta. Tiedätte varmaan ton krossiputkan? Oltiin vuonna miekka ja kilpi Motoparkissa. Hara veteli siihen aikaan ärärää, noin niinku harrastuspohjalta. Se oli pitkään funtsannut kestääkö sen pääsuoran mutkan vetää lämä tiskissä. Se kyseli viisaammilta neuvoa. Ne sano et kestää se, mut ne unohti sanoo, et hei, ei sun tonnisella VTR:llä. Hara on helvetin nopea tsöraamaan, mut se on joskus ajatuksissaan hiukka hidas. Eli loput arvaattekin?

Hara veti kaasu pohjassa sen mutkan lävitse. VTR alkoi tanssia kuin raivo härkä. Täytyy sanoa, et El Toron selässä se olisi varmaan kestänytkin, mut ei kahta ja puoltasataa kulkevan Honukan. Honukka tanssi puolelta toiselle, ja lopulta Strömbergin akan poika flygas varmaan 60 metriä korkealle. VTR hajosi aivan p*skaksi. Se porasi sinne pääsuoran jälkeiseen skoogeen varmaan sadan metrin kolon. Mestan omistaja, Jonne the Wind ihmetteli mikä perkele katkoi puut. Jonne ei siitä häkeltynyt, vaan kun kerran reikä oli valmis, se jatkoi kylmän viileästi asvalttia. Haran takia siellä on nykyään niin pitkä pääsuora. Ärär-kuljettaja Lyytisen Teron manageri – Psyko-Simo näki tapauksen, ja Haran ilmalennon innoittaman toi sitten Härmään kääpiönheiton MM-kisat. Tsennaatte, jos näette minkälainen jättiläinen toi Hara on?

Mut palataanpa tähän päivään. Kävin MP-Racingissä ja valitin Maukalle kuinka Husse tykkää jäädä suohon kiinni. Maukalla oli heti ratkaisu asiaan.

- Pistetään siihen pakki. Otetaan ykkönen pois ja pistetään sen tilalle peruutusvaihde. Pääset sit pahasta mestasta pois pakittamalla; sano Maukka.

Ei tiennyt Maukka, et pakki tulisi pian tarpeeseen. Mut Maukka p*rkele pölli käyttöjärjestelmän siihen systeemiin Hondan mönkijästä. Eli ensin pitää vaihtaa vapaalle. Sitten kytkinspedun vierestä painetaan punaista nappia. Sitten polkastaan vaihde-spedusta kerran alaspäin. Sit on pakki päällä. Aivan sairaan hidas systeemi.

- No se on nyt tollai, et sä et potki sitä pakille kesken ajon, treenaa niin opit; sanaili Maukka.

Vähän ton jälkeen me lähdettiin stekkaamaan uusia safari-pätkiä tuonne Simpeleen takametsiin. Siks sinne, et Kartaanin suku on sieltä kotoisin Mukana oli Kartaani ja se Pippurin Harry sieltä Tohmajärveltä. Jotenkin siinä kävi sit niin, että ajauduttiin sellaisen piikkilangan luokse. Mietittiin tovin, voiko siitä vetää alitse.

- Toi ei oo mikään paha rasti, sano Kartaani

Ja se jatkoi muutamalla tarinalla Dakar-rallista. Heti kohta kahden tunnin päästä, stoori oli vihdoin loppu. Löydettiin aidasta sellainen miehen mentävä aukko ja siitä lävitse. Tsörättiin muutama gilsa ja eteen sattui outoja ukkoja, kiväärit käsissä. Ne huus meille jotain venäjäksi. Mä tajusin et nyt on tullut tehtyä radikaali virhe. Aloin tosissaan spennaamaan. Kartaani sano, et skulaa nyt jotain venäjäksi, kun kerran hallitset sitä. Mä huusin garpaasille:

- Ебать твою мать

Kaveri meni aika pahan näköiseksi ja vastasi:

- Пизда
Mä en tosta häkeltynyt vaan vastasin loputkin mitä osasin venäjäksi:

- Пидарас

Sotilas muuttui koko ajan tummemmaksi. Mä näin syrjäsilmällä et Kartaani valmistautui lapin käännökseen. Pippuri oli halvaantunut paikoilleen ja oli kerrankin hiljaa. Mä aloin kytkeä sitä pakkia päälle. Siihen meni liikaa aikaa ja silloin kun Kartaani otti hatkat, mun Aerohia osoitettiin jo rynkyllä. Kiire loppui siihen, paitsi tietty Kartaanilla, joka veti karkuun sellaista vauhtia, et heikompaa hirvittää. Mut ja Pippuri lyötiin rautoihin ja niin alko matka kohti kaukaista mestaa. Meille ei kerrottu mitään. Lopulta saavuttiin jonnekin böndelle. Siellä oli vankila meren rannalla. Oli muuten hiukka galsa mesta. Kuultiin sit muilta et ollaan saavuttu Murmanskiin. Meitä kuulusteltiin joka päivä ja kaks viikkoa vierähti nopeasti. Sit ne nakkasi aika kuivuneen näköisen Kartaanin meidän kanssa samaan selliin. Ne oli saanut sen lopulta kiinni Siperiassa. Se oli päättänyt heittää ketunlenkin, etteivät koirat pysy sen jäljillä. Meno oli maittanut, joten se oli painellut pitkien ”luiden tietä” aina Magadaniin saakka. Siis Siperiaan asti. On se äijä! Ne oli napannut sen sieltä ja tuonut helikopterilla Muurmanskiin. Kuiva se oli siks, et se oli elänyt siellä erämaassa vain syömällä hilloja. Yhden karhun se tappanut paljain käsin ja paistellut siinä nuotiolla. Vettä se oli napannut puroista.

Alettiin heti sit suunnittelemaan pakoa. Kävi meinaan aika nopeasti ilmi, et meitä ei vapautettaisi muutamaan vuoteen. Kuultiin et vankina oli myös yksi toinenkin härmäläinen. Nimeltään Hautalan Raimo. Saatiin siihen yhteys paska-paljuja tyhjentävän virolaisen kautta. Se tuli bamlaan meidän kanssa, ja se sano et pakeneminen on mahdotonta. Toisaalta se sano auttavansa meitä, mut se sano myös et hän lähtisi mihinkään. Sil oli kuulemma niin hyvät bisnekset menossa siellä vankilassa. Se pyöritti siellä pimu-rinkiä ja myi samaan aikaan kaikkea länsi-gamaa niille pampuille. Se oli henkeen ja vereen mantsamies. Oli pakko kysyä miten se oli joutunut sinne.

- Olin ajamassa 1990-luvun lopussa tuolla Siperiassa yhden paikallisen mantsakisan. Voitin sen ja päädyin petiin yhden tosi vetävän kissan kanssa. Oli mukava yö, mut sit tuli karu herätys. Se gimma oli paikallisen miliisipäällikön pimu.

- Sinne jäi Kotarit, pakut ja kaikki. Siitä lähtien mä oon istunut täällä. Toisaalta, ei mulla oo ikävä Riksuunkaan, kun kerran bisnekset hoituu näin hyvin; se sanaili. Se oli oppinut siellä bosessa täydellisesti venäjän kielen.

Hautala bamlas et se tietää missä päin bosea meidän motskarit on, joten pakovälineet olisi hallussa. Edelleen Hautala tuumasi ettei pakenisi meidän kanssa. Onneks kohtalo puuttui peliin, ja Hautala jäi muutaman päivän päästä kiinni, jälleen kerran housut kintuissa. Se vehtasi tällä kertaa bosen-johtajan vaimon kanssa. Nyt se osasi jo päätellä et luvas olisi melkoisen hot paikat. Alettiin sit suunnitteleen tosissaan sitä pakoa. Kartaani keksi et voitaisiin rakentaa hyppyramppi siihen vankilan sisäpihalle. Pidettäisiin pampuille hyppy-shou. Hautala alkoi järjestelemään asiaa. Aika nopeesti ryssät alkoi bygata sitä ramppia. Kartaani ja Pippuri johtivat toimintaa. Vähän ne ryssät ihmetteli sitä alastulo paikan lyhyyttä. Me todettiin yhdestä suusta, et me ei spennata mitään ja lähellä oleva muuri toisi mukaan sopivasti vaaran tuntua. Tehtiin siinä muutama harjoitushyppy. Ainoa ongelma oli Hautala. Se ei meinannut saada ilmaan sitä Njepriä, minkä se oli ostanut yhdeltä pampulta.

- Mä olen varmaan lihonut muutaman kilon (lue 40 kiloa) täällä vankilassa , kun ei meinaa flygata lentoon.

Pistettiin sit Hautala pikadietille. Kunnon p*skatauti laihdutti siitä vajaassa viikossa 20 kiloa. Johan alkoi teräsmiehet ja muut temput onnistua. Koitti sitten suuren hyppynäytöksen aika.

Ensin lähti Pippuri. Se veti komeesti muurin yli. Sit Kartaani. Hautala teki vittuilessaan Njeprillä takaperin voltin. Viimeisenä poistuin mä. Mä tyydyin vetämään teräsmiehen, mut siinä meinas käydä hassusti. Kesken sen ilmalennon multa lipes kädet irti ja Husse lensi kaukana edessä. Lopulta mä onnistuin juoksemaan sen ilmassa kiinni ja pääsin takas satulaan. Me aloitettiin armoton karkumatka. En kerro tarkemmin mistä ylitettiin raja Suomen mestoille, mut lopulta päädyttiin Saariselälle. Voin sanoa et Panimolla maistui tervasnapsi melkoisen gliffalta. Päätettiin sit porukalla et Venäjälle meillä ei oo enää asiaa – eikä sen puoleen juuri halujakaan.

Mantsa-gubbet haluaisi tietää millä Juha tsörää ens kaudella. Mä tiedän, mutten voi kertoa. Sori äijät. Mut sen voin sanoa et uutta vehjettä on jo testattu. Tosin väärän värisillä muoveilla, et porukka hämääntyisi jos sattuis näkemään.

Terveisin Peku, Mattighofen, Itävalta

--------------------------------

Fiktiivinen henkilö nimeltään Peku jatkaa pakinasarjaa Peku tietää. Peku pakinoi sivuillamme kerran kuukaudessa. Peku tietää, hän ei spekuloi. Pekusta on moneksi ja monesta on Pekuksi. Peku on ajanut kilpaa lähes kaikissa mahdollisissa moottoripyörälajeissa. Motocross, enduro, roadracing, trial ja jäärata ovat hänelle tuttuja lajeja. Maarataakin on tullut kokeiltua matkan varrella. Peku siis tietää, tai ainakin omasta mielestään, sillä Pekulta tulee yleensä vastaus kysymättä.