Päitsin reitti, aikataulu ja paljon muuta

Päijänteen ympäriajo lähenee päivä päivältä. Xracing selvitti kilpailun johtajalta Martti Ketelältä lisätietoa suuresta seikkailusta.

Reitti ja aikataulu

Kilpailun reitti noudattelee hyvin pitkälle viime vuoden vastaavaa, paitsi tietysti perjantaina osalta. Lauantaina kilpailussa on yksi uusi maastokoe, joka ajetaan Sysmässä. Näin ollen Sysmässä ajetaan kaksi maastokoetta ja puolestaan Marjoniemi on jäämässä reitiltä pois.

Sunnuntain puolestaan reitti ei mene niin pitkälle itään, vaan reitti tulee Heinolasta alas hieman lännenpää. Sunnuntailta jää kaksi viime vuoden maastokoetta pois ja tilalle tulee yksi uusi.

Aikataulu on molempien päivien osalta vastaava kuin viime vuonnakin. Näin ollen pimeässä ajetaan normaaliin tapaan lauantai-ilta. Myös kuntoluokan reitti on vastaava kuin viime vuonnakin ja myös partio -luokka ajaa tuon kuntoluokan reitin.

Partio -luokka

Partio -luokassa joukkueen kolme kuljettajaa lähtee maastokokeille samaan aikaan. Jokaiselle otetaan kuitenkin erikseen aika maastokokeilta. Päivän päätteeksi joukkueen hitaimman kuljettajan päivän maastokokeiden yhteisaika on partion tuloksiin tuleva aika.

Alunperin partio -luokan piti lähteä reitille kuntoluokan perään, mutta nyt järjestäjät kaavailevat lähtöjärjestyksen muuttamista. Näin ollen partiot starttaisivat reitille ennen kuntoluokkaa. Tämä sen johdosta, koska ennakkotietojen mukaan partio -luokkaan on starttaamassa nopeampia kuljettajia, kuin järjestäjät alunperin odottivat.

Kilpailunjohtajan terveisin

Kilpailunjohtajan Martti Ketelän terveiset:

- Kilpailun järjestelyt etenevät hyvässä aikataulussa ja kaikki on mennyt hyvin. Partio -luokka on herättänyt erittäin paljon kiinnostusta ja siitä onkin muodostumassa todella suosittu. Osallistumiskynnys luokkaan on pieni ja kahden joukkuekaverin kanssa kilpailua voi lähteä ajamaan helpommin, vähän kuin lähtisi viikonloppuharjoituksiin.

Haluan muistuttaa kaikkia kuljettajia siitä, että kilpailussa ei ole koskaan siirtymillä kiire. Koska molempina päivinä kaikilla on 10 minuuttia ylimääräistä aikaa käytettävissä (joka päivä kaikilta kuljettajilta mitätöidään 10 AT-minuuttia, jos niitä on kertynyt), ei liikenteessä siirtymillä tarvitse kaahata. Kilpailun suurin turvallisuusriski on ylinopeus ja sen haluamme kitkeä pois. Viime vuodesta tuttua nopeuden valvontaa tullaan jatkamaan myös tänä vuonna.

Haluan toivottaa kaikki kuljettajat tervetulleeksi suuren seikkailuun.

----------

Xracingissä jo aiemmin julkaistu kilpailun lisämääräys:

Luokat:

SM-luokat
A1 A2 A3
B1 B2 B3
U20

kansalliset luokat
C1 C2 C3
V40 V50
Kunto
Partio

SM osakilpailu A- ja B-luokille

Kerhojoukkueet A- ja B- luokkien ajajille 3-jäsenisin joukkuein
Kerhojoukkueet C- V40- V50- luokkien ajajille 3- jäsenisin
joukkuein

Kerhojoukkueet Kuntoluokan ajajille 3- jäsenisin joukkuein

Partio -luokka

Partio-luokkaan osallistutaan 3- jäsenisin joukkuein. Partio-luokka ajaa kuntoluokan reitin ja aikataulun mukaan ja luokka on avoin kaikille ajajille. Partio-luokan sijoitus ei vaikuta ajajaluokitteluun.

Partion kaikille ajajille otetaan aika ja partion tulos on partion kokonaiskilpailussa heikoiten sijoittuneen ajajan tulos.

Partio-luokan ajajille annetaan peräkkäiset ajajanumerot ja luokka lähtee reitille muiden luokkien jälkeen. Jos joku partion jäsenistä keskeyttää tai poissuljetaan kilpailusta, muut partion jäsenet saavat jatkaa kilpailua, mutta partio ei saa kilpailusta tulosta

Reitti:

La, Heinola-Asikkala--Padasjoki-Kuhmoinen-Jämsä-Jyväskylä-Rutalahti-Joutsa-Sysmä-Heinola
Su, Heinola-Lahti-Mäntsälä-Kerava-Helsinki
Pituus n. 770 km.
Lähtö: Scandic Vierumäki, Heinola
Maali: Vuosaaren satama, Helsinki

Aikataulu

Ensimmäisen kilpailijan lähtöajat:
Lähtö . Vierumäki 23.3 klo 07.01
Lähtö . Vierumäki 24.3 klo 08.01
Lähtöjärjestys A, B, V40, V50, C, Kunto, Partio

A- ja B-luokat ajavat omalla aikataululla
V40- ja V50- luokat ajavat saman reitin samalla aikataululla kuin C- luokka. Kuntoluokalla ja Partio-luokalla oma reitti omalla aikataululla.

Kilpailu ajetaan ns. rallisääntöä käyttäen, jossa MK-aikoja käytetään myös AT-aikoina.

Poikkeuksia

Kilpailun ilmoittautumisaika päättyy 10.3.2012 klo 22:00

Kilpailija, joka keskeyttää tai suljetaan pois kilpailusta lauantaina, saa jatkaa kilpailua sunnuntaina, mutta ei saa kilpailusta tulosta.

Keskeyttämisen tai poissulkemisen jälkeen tapahtuva uusintastartti edellyttää uusintakatsastusta sunnuntaina Vierumäellä viimeistään 30 minuuttia ennen omaa lähtöaikaa. Keskeyttäneen ajajan on ilmoitettava kilpailutoimistoon (puhelin 050-3575299) aikomuksestaan tulla uusintakatsastukseen edellisenä päivänä ennen 24:00. Uusintakatsastukseen on tuotava sama moottoripyörä mikä on katsastettu kilpailun katsastuksessa ennen kilpailua, kilpailun katsastaja tarkistaa runkonumerot. Runkoa lukuunottamatta muita osia saa vaihtaa katsastusten välillä.

Lauantain osuuden jälkeen moottoripyörä on jätettävä yöksi suljettuun varikkoon.

Tässä kilpailussa annetaan aikarangaistuksia SML:n enduro- sääntöjä ankarammin seuraavista tilnteista:

Ajaminen yleisessä liikenteessä käyttäen kypärävaloa, aikarangaistus 100 sekuntia.

Ylinopeus 1-10 % aikarangaistus 2 minuuttia
Ylinopeus 11-20 % aikarangaistus 4 minuuttia
Ylinopeus 21-30 % aikarangaistus 6 minuuttia
Ylinopeus 31-40 % aikarangaistus 10 minuuttia
Ylinopeus 41 % tai enemmän kilpailusta poissulkeminen
Liikennettä vaarantava ohitus liikenteessä, aikarangaistus 4 minuuttia.

Siirtymäosuuksien aikataulut on laadittu siten, että liikennesääntöjä noudattamalla seuraavalle AT-asemalle ehtii ilman aikarangaistuksia. Jos keliolot muuttuvat siten, että turvallinen ajaminen edellyttää hiljaisempaa vauhtia liikenteessä, tuomaristo voi myöntää siirtymäosuuksille lisää aikaa.

Lisämääräys kokonaisuudessaan: http://kisat.moottoriliitto.fi/kutsujenlisatiedot/14d3137461_78EN12HMK…

Jani Hovi / Xracing