Päitsin pätkät ja viitteellinen aikataulu

Vesivehmaa avaa jälleen kilpailun. Kuva: Jani Hovi / Xracing Vesivehmaa avaa jälleen kilpailun. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Kilpailu starttaa jälleen tuttuun tyyliin Vierumäeltä lauantaina 21.3. kello 7:01. Ensimmäisenä maastokokeena ajetaan viime vuoden tapaan Vesivehmaa. Sieltä kuljettajat ajavat Auttoisten ja Kuhmoisten kautta Jämsään, jossa on kokoomatauko puolen päivän aikaan. Lauantai-iltapäivä noudattelee viime vuoden linjoja ja Joutsan kokoomatauolle saavutaan kello 17 jälkeen. Tämän jälkeen on vuorossa vielä viisi maastokoetta, ennen Vierumäen yötaukoa. Ensimmäisten kuljettajien odotetaan olevan Vierumäellä noin kello 22.

Sunnuntaina kisa starttaa klo. 8:30. Ensimmäisenä maastokokeena kuljettajat pääsevät ajamaan Vierumäen uuden maastokokeen. Tämän jälkeen ajetaan tuttujen maastokokeiden kautta Juustoportin tauolle, jossa kuljettajat ovat noin kello 12. Sunnuntaina iltapäivällä on edessä vielä kuusi maastokoetta, ennen kuin letka saapuu maaliin kello 16. jälkeen. Kilpailun maalipaikkana toimii tällä kertaa Vuosaaren satama.

Viitteellinen aikataulu, lauantain

LÄHTÖ Vierumäki Areena, Suomen Urheiluopisto. Ensimmäinen kuljettaja lähtee matkaan klo 07.01

MK 1 Vesivehmaa
MK 2 RiihilahtiTuomo
MK 3 Evo
MK 4 Auttoinen
MK 5 Kuhmoinen
MK 6 Hassi

TIIVISTYSHUOLTOTAUKO Jämsä 11:50

MK 7 Betoni Sampo
MK 8 Satapiikki pätkä
MK 9 LähiTapiola Keski-Suomi
MK 10 Vesanka
MK 11 Oravasaari
MK 12 Rutalahti
MK 13 Josemora

TIIVISTYSHUOLTOTAUKO Josemora 17:25

MK 14 Vaihela
MK 15 Leppäkoski
MK 16 Sysmä
MK 17 Ravioskorpi
MK 18 Heinola motocrossrata

YÖHUOLTO Vierumäki Areena 22:00

Viitteellinen aikataulu, sunnuntai

Lähtö sunnuntaiaamuna Vierumäki Areenalta. Ensimmäinen kilpailija lähtee kello 08.30

MK 19 Vierumäki
MK 20 Ruuhijärvi
MK 21 Riihilahti Tuomo II
MK 22 Huhdanoja
MK 23 Motopalvelu (Sammalisto)

HUOLTOTAUKO Juustoportti 11:55

MK 24 Jussinkorpi
MK 25 Ilomaa
MK 26 Latostenmaan enduropätkä
MK 27 Palvelukoti Rauha (Juhola)
MK 28 Miettinen
MK 29 Sipoon MC-rata

MAALI Vuosaari Satama, Rahtarinkatu 5 ,Helsinki.
Ensimmäiset kuljettajat saapuvat maaliin noin kello 16:10

Xracing