Päitsi23: Pohjolalla reilu johto

Teksti
Eemil Pohjola hallitsi Päitsin ensimmäistä kisapäivää ja voi ajaa sunnuntaina jo hieman varmistellen.
Kuva
Jani Hovi
Päitsin ensimmäinen kilpailupäivä päättyi Eemil Pohjolan selkeässä johdossa.

Eemil Pohjola osoitti, että pikku notkahdus pohja-aikojen takomisessa oli vain tilapäistä. Leppäkosken kuuden kilometrin mittaisella maastokokeella jämsäläinen oli 5 sekuntia toiseksi ajanutta Peetu Juupaluomaa nopeampi. Aleksi Jukola ja Antti Hänninen kisasivat tiukasti kolmanneksi nopeimmasta ajasta. Jukola oli lopulta reilun sekunnin kilpakumppaniaan nopeampi. Viidenneksi nopein oli Hugo Svärd.

Myös seuraava seitsemänkilometrinen maastokoe meni Pohjolalle 9 sekunnin turvin ennen Hännistä. Jukola oli kolmas, Juupaluoma neljäs ja Svärd viides. Samat nimet muodostavat siis lähes joka maastokokeella kärkiviisikon.

Neljän kilometrin pituisella 14:nnellä maastokokeella Antti Hänninen ajoi kisan toisen pohja-aikansa. Eroa toiseksi ajaneeseen Eemil Pohjolaan tuli reilu sekunti. Peetu Juupaluoma oli kolmanneksi nopein ja Aleksi Jukola pysäytti kellot neljänneksi nopeimpaan aikaan. Albert Juhola sai myös jälleen nimensä kärkiviisikkoon.

Päivän viimeinen maastokoe, Marjoniemi, oli pituudeltaan kuusi kilometriä. Nopein oli Eemil Pohjola, joka saapui yötauolle tukevassa runsaan neljän minuutin johdossa.

- Ihan hyvin on mennyt. Ainoa murhe on se, että takarenkaasta lähti paljon nappuloita irti. Se tuhoutui varmaan, koska jouduin ajamaan keulilla ja huudattamaan sen takia pyörää koko ajan. Mutta vaihdetaan rengas ja huomenna on hyvä jatkaa, koska johto on sen verran suuri, että ei joka paikkaan tarvitse enää täysillä mennä, Pohjola kertoi.

Illan viimeisen maastokokeen toiseksi nopein oli Antti Hänninen joka hävisi Pohjolalle reilun sekunnin. Hänninen on kisassa toisena.

- Kyllä Emppu (Pohjola) menee vain niin paljon kovempaa, että minulla ei riitä vauhtia vastata siihen. Aamupäivä oli minulle vaikeaa, mutta iltapäivä sujui paremmin ja ajoin parit pohjatkin, Hänninen selvitti.

Aleksi Jukola päätti päivän neljänneksi nopeimpaan aikaan. Jukola on avauspäivän jälkeen kisassa kolmantena. Ero kakkospaikalla olevaan Hänniseen on reilut puolitoista minuuttia.

- Aamupäivällä tein aivan liian paljon virheitä. Kuhmoisissakin konttasin kolme kertaa ja välillä jäin kiinni. Ohittaminen oli myös vaikeaa. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Huomenna lähden vetämään täysillä ja jahtaamaan Hännisen kakkospaikkaa, Jukola lupaili.

Peetu Juupaluoma oli maastokokeen kolmanneksi nopein. Hän jatkaa kisassa neljäntenä. Hugo Svärd oli maastokokeen viidenneksi nopein ja viidentenä Fantic-kuljettaja on myös yleiskilpailussa.

Kilpailu jatkuu sunnuntaiaamulla kello 8.01. Maaliin kilpailijoita odotellaan kello 16 jälkeen.

 

Yleiskilpailun epävirallinen TOP10 MK15 jälkeen:
1. Pohjola Eemil Honda Red Moto JSMK 3:19:22,81
2. Hänninen Antti Husqvarna SsMK +4:06,71
3. Jukola Aleksi KTM VMK +5:53,46
4. Juupaluoma Peetu Husqvarna MSMK +7:31,96
5. Svärd Hugo Fantic SiMK +10:18,91
6. Juhola Albert KTM MäntsMK +13:55,45
7. Arvaja Jussi Kawasaki JSMK +16:48,56
8. Meisola Ville Kawasaki KarkMK +17:55,76
9. Salonen Jani Kawasaki SyMK +19:52,26
10. Bergman Dick KTM SiMK +20:57,89