Päitsi22: 173 kuskia mukaan kisaan

Päijänteen ympäriajo kerää tänä vuonna 173 kuljettajaa mukaan mittelemään paremmuudesta.

86. Päijänteen ympäriajo kaasutellaan reilun kahden viikon kuluttua ja kilpailun ilmoittautuminen päättyi viikonloppuna. Määräaikaan mennessä kilpailuun ilmoittautui yhteensä 173 kuljettajaa. Eniten kuljettajia löytyy pariajosta, johon mukaan starttaa 28 osallistujaa. A-luokissa kilpailuun mukaan lähtee yhteensä 27 kuljettajaa ja SM-luokissa yhteensä 57. Tänä vuonna ensimmäisenä reitille pääsevät starttaamaan Niklas Lahti ja Jere Knuuttila.

E1-luokasta kilpailussa mukana on lähes koko SM-sarjan kärkiviisikko, ainoastaan sarjassa kolmantena oleva Juho Ahokas puuttuu listoilta. E2-luokan kärkiviisikosta puuttuu puolestaan ainoastaan neljäntenä sarjassa oleva Tuomas Nieminen. E3-luokassa mukana on puolestaan koko SM-sarjan kärkiviisikko. U20-luokan kärkiviisikko on muuten kasassa, paitsi jo E1-luokan kohdalla mainittu Ahokas ei ole mukana.

Täydellinen lähtöluettelo.