"Olo on aika normaali”

Kuva
Tomi Nevanperä
Must One’s Racing Teamin Jesse Mustosen kilpailukausi päättyi juhannuksena maaradan MM-challengessa Saksan Bielefeldissä tapahtuneeseen onnettomuuteen. Toipuminen on onneksi sujunut hyvin ja varkautelainen ratalajien taituri on positiivisella fiiliksellä.

Jessen kausi alkoi huhtikuun lopussa Venäjällä Balakovossa ajetussa speedwayn EM-semifinaalissa. Tuloksena oli kahdeksas sija kahdeksalla pisteellä. Tanskan Slangerupissa toukokuussa ajetussa MM-karsinnassa pisteitä kertyi neljä ja se riitti sijaan 13.

- EM- ja MM-karsintojen tulos ei ollut ihan huippu, kun ei jatkoon päässyt. Kovia ukkoja pystyin kuitenkin voittamaan. Ne olivat urani toistaiseksi kovimmat speedwaykisat ja hyvää kokemusta tuli paljon. Lisäksi Seinäjoen SM-liigaottelu ja Nordenin kutsukilpailu, jonka voitin, olivat hyviä kisoja. Intoa ja halua olisi ollut ajaa enemmänkin speedwaykisoja. Pyyntöjä tuli ulkomailta enemmänkin, mutta kohtalo päätti toisin, Jesse toteaa.

Tällä(kin) kaudella Jesse oli Suomen ainoa edustaja maaradan MM-sarjassa. Toukokuussa Herxheimissä ajetussa MM-sarjan avauskilpailussa mies ajoi upeasti neljänneksi. Toinen MM-kilpailu Ranskan La Reolessa oli katastrofi 16. sijallaan.

- Herxheimissä ajettu MM-sarjan avaus oli erinomainen. Toki vähän jäi harmittamaan se, että podiumpaikka oli niin lähellä. Altripissä Saksassa ajettu maaratakisa oli kisana hyvä, ajo sujui. Kaatumisen vuoksi kisa jäi harmittavasti kesken ja olkapää otti kipeää. Tsekin Marianske Laznessa ajetusta MM-karsinnasta tuli toipilaana jatkopaikka challengeen. Teivossa ajetussa maaottelussa ja SM-finaalissa olin nopein suomalainen ja SM-hopeaa tuli. Saksan Jörg Tebbe oli vaan liian nopea. La Reolessa ajettu toinen MM-finaali, no, se oli huono joka osa-alueella. Paljon siitä kisasta voisi sanoa ja toisaalta jättää sanomatta, kommentoi Jesse kauden maaratakisojaan.

Jos kauden toisessa MM-finaalissa onnetar ei ollut Jessen puolella, niin seuraavana viikonloppuna Bielefeldissä ajetussa Challengessa rouva Fortuna pyllisti Jesselle rumemmin kuin koskaan. Toisessa ajamassaan erässä kanssakilpailija törmäsi Jessen pyörän takarenkaaseen, jonka seurauksena suomalainen kaatui. Takaa tulleet kuljettajat eivät millään ehtineet väistää, vaan ajoivat epäonnisen Jessen yli. Onnettomuus aiheutti sen verran vakavat vammat, että kilpailu ja samalla koko loppu kausi jäi kesken.

- Challengeen kun lähdettiin, niin neljän joukkoon ja jatkopaikka oli tavoite. Ei sinne muuten ole järkeä lähteä. Avauserä oli ok, siitä tuli kolmas sija. Toinen erä oli sitten kohtalokas, siihen rysäykseen kisa päättyi. Toipilaana ollaan vieläkin, kommentoi Jesse.

- Tässä matkan varrella on käyty erilaisissa tutkimuksissa. Luut ovat luutuneet hyvin ja keuhkot ovat lähes ennallaan. Tällä viikolla pääsee aloittamaan fysikaalisen kuntoutuksen Fysiokeskuksella, saadaan käsi taas liikkumaan ja toimimaan. Tutkimukset ja kuvaukset jatkuvat vielä ensi kuussa. Olo on hyvä, semmoinen aika normaali, Jesse tuumaa.

- Vaikka olo on aika normaali, niin kausi paketoitui tuossa onnettomuudessa. Tällä kaudella ei enää kilpaa ajeta. Katse on suunnattu ensi kauteen. Ukko laitetaan nyt syksyn ja talven aikana kovaan kuntoon ja valmistaudutaan kauteen 2019. On se ollut raskasta katsoa sivusta kisoja, missä itse pitäisi olla ajamassa. Ajohalut olisi kovat, mutta tilanne on nyt tämä, Jesse huokaisee.

Jesse haluaa kiitttää tiimiään, sekä erityisesti isoveli Appea. Sponsoreille ja tukijoille sekä faneille myös suuret kiitokset. Tullaan takaisin kovempana kuin koskaan.