Olenius leikkauspyödälle

Daytona Motorsportin Henry Olenius joutuu kauden päätteeksi käsileikkaukseen. Kuva: Jani Hovi / Xracing Daytona Motorsportin Henry Olenius joutuu kauden päätteeksi käsileikkaukseen. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Daytona Motorsport TM-kuljettaja Henry Olenius on eittämättä yksi Suomen seuratuimpia ja suosituimpia endurokuljettajia, eikä vähiten hänen räväkän ajotyylin ansiosta. Tuon räväkän ajotyylin takia Oleniuksen kohdalle sattuu usein myös hurjia tilanteita, jotka usein johtavat myös kaatumisiin.

Viime lauantaina Olenius starttasi Vantaan SM-enduron ensimmäiseen kisapäivään, tarkoituksenaan ajaa ehjä viikonloppu ja taistella henkilökohtaisesta SM-pronssimitasta, sekä kerhojoukkueiden SM-mitaleista. Oleniuksen viikonloppu sai kuitenkin surkean startin, hänen kaatuessa kilpailun ensimmäiseen kurviin ja vieläpä myös kilpailun toiseen kurviin. Tällä kertaa kyse ei ollut yliyrittämisestä, eikä Olenius ei ollut suinkaan ainoa noihin kurveihin kaatunut kuljettaja. Edellisen yön pakkanen oli jäädyttänyt pellon ja paikoin se oli kuin luistinrata.

Olenius satutti ensimmäisessä kaatumisessa peukalonsa, mutta siitä huolimatta hän taisteli kisan molemmat päivät maaliin. Lauantaina Oleniuksen edustama Sipoon Moottorikerho otti kerhojoukkueiden SM-pronssia, mutta henkilökohtainen mitali jäi tänä vuonna Oleniukselta saavuttamatta. Peukalo vaivasi TM-kuljettajaa koko viikonlopun ajan ja sunnuntaina peukalo olikin niin turvoksissa, että käteen olisi pitänyt laittaa pari numeroa suurempi hanska. Alkuviikosta Olenius meni näyttämään peukaloa lääkärille ja tuomio oli tyly.

- Peukalosta on nivelside poikki ja se joudutaan leikkaamaan. Leikkauksen jälkeen käsi on paketissa varmaan kuuden viikon ajan, pettynyt Olenius kertoi.

- Kaikkea tässä on tullut sählättyä ajohommien kanssa, mutta en ole ikinä ennen onnistunut pilaamaan kisaa ja loukkaantumaan ensimmäisessä mutkassa, pari viikkoa aiemmin myös motocrossin kerhojoukkueiden kisasta SM-mitalin Sipoon Moottorikerholle tuonut Olenius päätti.

Xracing