Oaklandin supercross on peruttu

Kuva
Henri Salminen
Juuri tulleen tiedon mukaan ensi viikonloppuna ajaa pitänyt Oaklandin supercross on peruttu ja tullaan ajamaan myöhemmin.

Monster Energy Supercross-sarjan kauden toinen kilpailu piti ajaa tulevana lauantaina Oaklandissa. Poikkeuksellisen kovat ja jatkuvat vesisateet ovat kuitenkin piinanneet Kaliforniaa, ja Oaklandissa onkin satanut lähes taukoamatta viime viikonlopusta lähtien. Tämä on tehnyt radan rakentajien työstä todella haastavaa ja edessä olisi ollut lähes varmasti todellinen vesikilpailu. Kun vesisateet jatkuvat sääennusteen mukaan koko tämän viikon, päätti sarjan promoottori perua viikonlopun kilpailun. Feld Entertainmentin mukaan kuljettajien, tiimien, toimitsijoiden ja yleisön turvallisuus on etusijalla ja sen vuoksi kilpailu on päätetty perua. Kilpailulle yritetään kuitenkin löytää uutta paikkaa kalenterista ja siitä ilmoitetaan myöhemmin.

Edellisen kerran supercrosskilpailu on peruttu koronaepidemian takia kolme vuotta sitten. Sitten ennen vuonna 1992 kauden päätöskilpailu Los Angelesissa jouduttiin siirtämään myöhäisempään ajankohtaan alueen mellakoiden vuoksi.