Nyt puhuu Kari Tiainen
Kauan huhuttu ja MP-messujen avajaisten yhteydessä julkistettu ICE1RACING tiimi sai vetäjäkseen endurolegenda Kari Tiaisen. Kimi Räikkösen keskittyessä enemmän tiimin omistajan rooliin, Tiaisen harteilla on tiimin käytännön asiat.
Myöhässä kauteen?
Ulkopuolisten silmin valmistautuminen kauteen uudella tiimillä ja uudella kalustolla on lähtenyt liikkeelle hieman myöhään, mutta mitä Tiainen on mieltä asiasta? - Pojat ovat ajaneet Espanjassa nyt kolme viikkoa uudella kalustolla, mikä on tässä vaiheessa kautta hyvä määrä. Tarkoituksella olemme lähteneet liikkeelle rauhallisesti, sillä sekä Tonille, että Luddelle Kawasaki on täysin uusi merkki. Itse olen ajanut joskus 80 kuutioisella Kawasakilla, joten siitäkään ei ole paljon hyötyä. Olen silti varma, että saamme pyörät hyvään iskuun ennen MM-sarjaa, Tiainen valottaa.
Onko Kawasaki tarpeeksi nopea?
Alan piireissä on yleisesti mielikuva, jonka mukaan Kawasaki vaatisi enemmän rakentamista, kuin moni muu merkki, ennen kuin on valmis MM-sarjaan. - Ehkä se on aiemmin ollutkin näin, mutta kyllä asiat ovat muuttuneet. Kawasaki on nykymaailmassa samalla viivalla muiden japanilaismerkkien kanssa, katsoo vaikka jenkkien sarjojen tuloksia, Tiainen kertoo. Pieniä parannuksia on kuitenkin tehtävä. - 250 kuutioiseen tarvitaan ehdottomasti lisää voimaa, mutta siihen löytyy lääkkeitä. Kun itse testasin pyöriä, niin yllätyin jopa kuinka hyvä pyörän jousitus on. Lisäksi jousituksen hiomiseen löytyy meiltä keinot, sillä päämekaanikkomme John Luotonen on erikoistunut iskunvaimentimiin.
Tähän asti Ludde Söderberg ja Toni Eriksson ovat hakeneet tuntumaa uusiin pyöriin ja varsinainen testaaminen on vasta alkamassa. - Nyt meille rupeaa vasta muotoutumaan asiat, mitä pyörien kanssa pitää ruveta tekemään. Meillä on Euroopan Kawasakiin on hyvät yhteydet, lisäksi saamme MM-sarjassa ajavilta kahdelta muulta Kawasaki tiimiltä myös teknistä tietoa. Keskustelut mahdollisista tehdasosista on vielä kesken, koska olimme niin myöhään liikkeellä asian kanssa. Mutta niitäkin keskusteluja jatketaan ensi viikolla. Aina on myös mahdollisuutena kokeilla Pro Circuitin osia ja katsoa, miten ne toimivat.
Hyppy MM-sarjaan
Söderbergilla on viime vuoden osalta rutkasti kokemusta motocrossin EM-sarjasta ja Eriksson puolestaan voitti MX3-luokan MM-erän Vantaalla. Siitä huolimatta hyppy MX1- ja MX2-luokan MM-sarjaan on todella suuri. Millä keinoin tätä porrasta lähdetään madaltamaan? - Nyt lähdetään liikkeelle ajotekniikoista ja treenaamisesta yleensäkin. Meillä on harjoittelemiseenkin kuviot olemassa, sillä olympiavoittaja Janne Lahtela toimii kuljettajien kuntovalmentajana. Omalta puoleltani paras apu tulee kokemuksen kautta ja varsinkin henkiselle puolelle. Minun täytyy saada kuljettajat luottamaan omaan tekemiseen ja siihen, että MM-sarjassa pystytään todellakin pärjäämään. Hommaa ei myöskään saa tehdä liian tosissaan, vaan sopivan rennosti. Sitä kautta saadaan parhaat tulokset.
Median paine
Kimi Räikkösen myötä tiimi tulee saamaan runsaasti julkisuutta maamme päämedioissa. Kaikki tietävät, että tiimiin on laitettu paljon rahaa ja sitä myötä oletetaan menestystä tulevan. Mikäli tulosta ei alkukaudesta tulekaan, voimme olla varmoja valtamedian kyseenalaistavan toimintaa. - Minun tehtäväni on saada pojat keskittymään omaan tekemiseen, eikä lukemaan lehdistä negatiivisia asioita. Muistan sen asian jo omalta kilpailu-uralta, kuin sain vähän väliä lukea lehdistä negatiivisia asioita. Minun täytyy pystyä luomaan kuljettajille edellytykset, jolloin he pystyvät luottamaan homman toimivuuteen ja omaan itseensä.
Spooreja kaivamaan
MM-sarja käynnistyy Bulgariassa Sevlievon radalla huhtikuun alussa. Sitä ennen tiimillä riittää ohjelmaa. - Viikon kuluttua on ensimmäinen kansainvälinen kilpailu Alicantessa. Kilpailun tasosta en tiedä, mutta kun kyseessä on kuitenkin kansainvälinen kilpailu, niin tasoakin varmasti löytyy. Kilpailu on pojille varmasti erittäin hyvä, ensimmäiseksi kilpailuksi. Sen jälkeen ajamme vielä pari Espanjan mestaruussarjan osakilpailua. Belgiaan lähdemme maaliskuun lopulla ajamaan hiekkaratoja, tosin kyllä Espanjastakin hiekkalaareja löytyy, kertoo Tiainen.
MM-sarjan radat eroavat merkittävästi esimerkiksi EM- tai MX3-luokan radoista. Kovatkin radat möyhitään ennen kilpailua ja vielä kastellaan runsaasti. Tämän asian myös Tiainen tiedostaa. - Kun MM-sarjan radat ei saa pölistä, niin niitä usein kastellaan myös todella paljon. Tämän johdosta radoille muodostuu yleensä runsaasti spooreja ja ne ovat usein vaikeita ajettavia. Molemmat kuljettajat ovat hieman tuskailleet spooristen ratojen kanssa, mutta tarkoitukseni on viedä heidät samoille radoille, joissa itsekin aikoinaan Salmisen Juhan kanssa harjoittelimme. Spooreissa ajamiseen täytyy tottua ja se täytyy oppia, jos haluaa pärjätä MM-sarjassa, päätti Tiainen.
Jani Hovi / Xracing