Nuorten SM-sarja käynnistyy

U20 -luokan SM-sarjan suurimpana suosikkina kauteen lähtee viime vuonna SM-hopealle ajanut Antti Hänninen. Hännisen alkukausi ei ole kuitenkaan kulkenut aivan suunnitelmien mukaan, hänen ollessa Mäntsälässä yleisten luokkien SM-avauksessa E1-luokassa viides. Talven aikana Espanjassa harjoitellut Hänninen on kuitenkin pikku hiljaa päässyt paremmin sinuksi lumispoorin kanssa ja on Jämsässä suurin suosikki.

Ennakkoon ajateltuna kovimman vastuksen Hänniselle tulee antamaan Antti Ahtila. Ahtila voitti E1-luokan Karkkilassa ajetun endurokauden avauskilpailussa, jossa Hänninen oli toinen. Mäntsälässä puolestaan Hänninen oli Ahtilaa minuutin verran nopeampi. Huimasti talven aikana kehittynyt Ahtila antaa kuitenkin varmasti Hänniselle tiukan vastuksen.

Kärkikaksikon jälkeen onkin odotettavissa tiukkaa taistelua, jossa vahvoilla ovat B-luokassa vielä ajavat Koski Kirjavainen ja Hugo Svärd. Svärd oli Mäntsälässä E1-luokan SM-avauksessa yhdeksäs, Kirjavaisen joutuessa keskeyttämään kilpailun. Viime viikonloppuna Kouvolan sprint endurossa Kirjainen oli puolestaan yleiskilpailussa peräti neljäs (häviten kolmanneksi ajaneelle Hännisellekin vain 30 sekuntia), Svärdin ollessa seitsemäs.

Kärkitaisteluun täytyy laskea mukaan myös Teemu Latostenmaa, Jani Salonen, Joel Kolehmainen, Hermanni Haljala ja Kalle Järvinen.

Alkukauden kilpailuissa nuorten sijoitukset ovatkin vaihdelleet paljon, joten lauantaina on odotettavissa tiukka taistelu.

Samaan aikaan Jämsässä ajetaan myös Sprint Enduro Cupin toinen osakilpailu. Sarjan kärjessä Jämsään tulee Jari Mattila. Jämsässä mukana nähdään myös Eemil Pohjola ja Aleksi Jukola, jotka varmasti heittävät Mattilalle kovan haasteen.

Kilpailun lähtöluettelo:
http://kalkku.fi/jsmk/ilmolist.php?kilpaid=726

Lisätietoa kilpailusta:
http://www.j-smk.net/tapahtumat/enduro-sprint-2016/