Nuoret valmistautuvat viikonloppuun

Motocrossin nuorten maailmanmestaruuksista ajetaan viikonloppuna Virossa, Langen moottoriurheilukeskuksessa. Suomelta mukana on 15 kuljettajan miehistö, joista osa vanhimmista kuljettajista oli mukana maanantaina Lavangossa järjestetyssä Suomen maajoukkueen leirillä. Kaksipäiväistä leiriä oli vetämässä Jussi Vehviläinen.

Maailmanmestaruudet jaetaan viikonloppuna Virossa kolmessa eri luokassa, joista jokaisessa on Suomelta viiden kuljettajan edustus. 125-kuutioisissa mukana nähdään Mauno Nieminen, Joni Mäkelä, Matias Vesterinen, Emil Weckman ja Aleksi Kurvinen. Alunperin joukkueessa oli mukana Wiljam Malin, mutta hän joutui loukkaantumisen takia jättämään kilpailun väliin. Varakuljettajana Suomelta luokassa on Jasse Jukarainen.

85-kuutioisissa maatamme edustaa Sampo Rainio, Miika Lammi, Leevi Hakala-Rahko ja Ahokas Niko. Edit 25.7. 12:35

Pienimmissä 65-kuutioisten luokassa puolestaan Suomelta mukana ovat Kasimir Hindersson, Saku Mansikkamäki, Topias Kontto, Aaron Laine ja Simo Koskinen.

Valmennuspäällikkö Vehviläinen myöntää, että varsinaisia tulostavoitteita on kilpailuun vaikea luoda.

- 125-kuutioisten luokka on etenkin todella kovatasoinen. Mukana on paljon EM-sarjan kärkikuskeja ja pelkästään jo kisaeriin pääseminen on hyvä saavutus. Samoin pienemmissä luokissa taso on kova, Vehviläinen kertoo.

Kilpailu Langessa käynnistyy lauantaina karsintojen merkeissä.

Xracing