Niko Koskela toipumassa
Hurjasti kaatuneen Niko Koskelan tilasta on liikkunut hurjia huhuja alan piireissä. Xracing tavoitti Niko Koskelan isän, Antti Koskelan ja kyseli miehen vointia. - Niko on siirretty Lahden sairaalaan ja on siellä plastiikkakirurgian osastolla, jossa edessä on mahdollisesti useampiakin leikkauksia. Kaatumisessa Nikolta murtui silmäpohja- ja nenäluu, sekä poskiluut painuivat sisään. Lisäksi ranteesta murtui kaksi luuta, kertoi Antti Koskela.
- Kivut Nikolla ovat erittäin kovat, mutta tilanne on vakaa ja mitään hätää ei ole. Edessä on kuitenkin pitkä toipuminen. Leikkauksia naaman alueen korjaamiseksi saattaa olla edessä vielä useitakin, mutta siitä ei ole varmuutta. Lääkitys on tietty kova, mutta Niko on kyllä täysin tajuissaan ja tietoinen tilanteesta.
Todellisen taistelijan luonne tuli Nikosta esiin myös sairaalassa. - Kun sanoin Nikolle, että ajamiset taisi olla nyt tässä, totesi Niko: kunhan nyt tämän käden saa tästä kuntoon, niin eihän tässä mitään ole, päätti Koskela.
Kaikki lajin piirissä toivovat Nikolle pikaista paranemista!
Jani Hovi / Xracing