Nikander Karkkilan nopein

Toni Angermaa ajoi B125-luokan voittoon. Toni Angermaa ajoi B125-luokan voittoon.
Eemeli Muraja oli koko B-luokan nopein ja samalla oman luokkansa B2504t. Eemeli Muraja oli koko B-luokan nopein ja samalla oman luokkansa B2504t.
Jyri Vedenpää kaasutteli B-avoimen voittoon. Jyri Vedenpää kaasutteli B-avoimen voittoon.
Kaj Tötterman oli vanhimpien veteraanien nopein. Kaj Tötterman oli vanhimpien veteraanien nopein.

Karkkilan moottorikerho isännöi tänään endurolenkkiä Mansikin motocross radan maastoissa. Kilpailun reitti oli n. 12 kilometriä pitkä ja se saikin kilpailijoilta runsaasti kehuja. Kilpailuun oli ilmoittautunut hieman reilut 200 kuljettajaa, mutta valitettavasti monet A-luokan kuljettajat loistivat poissaolollaan.

Jo kilpailun ensimmäisestä kierroksesta lähtien KTM:llä täksi kaudeksi siirtynyt Roni Nikander piti kovinta vauhtia. Nikanderin vauhdikas ajotyyli sopi hyvin Karkkilan nopealle reitille ja yleiskilpailun voitto irtosikin lopulta lähdes kahden minuutin erolla, ennen toiseksi ajanutta Niko Kalatietä. - Olen treenannut todella paljon tälle kaudelle velipojan kanssa. Painoa on viime kaudesta pudonnut yhdeksän kiloa ja tunnen olevani todella hyvässä kunnossa. Kokonaisuutena päivä meni tänään hyvin, eikä mitään suurempia ongelmia ollut. Tästä on hyvä lähteä kauden ensimmäiseen SM-osakilpailuun ensi viikonloppuna, Nikander kertoi. Tällä kaudella SM-sarjan lisäksi Nikander ajaa täyden EM-sarjan ja lisäksi ainakin Suomen ja Ruotsin MM-osakilpailut.

Nikanderin voitti samalla 250-kuutioisten nelitahtisten luokan. Toiseksi luokassa ajoi vauhtiaan selvästi tälle kaudelle nostanut Olli Kuhanen. Kuhanen oli samalla yleiskilpailun neljäs. Luokan kolmanneksi ajoi Juha-Pekka Tirkkonen.

MX1-luokan SM-sarja

Yleiskilpailun toiseksi ajanut Kalatie voitti samalla avoimen luokan. - Tämä oli todennäköisesti kauden ainoa endurokilpailu. Tarkoituksenani on tällä kaudella ajaa motocrossin MX1-luokan SM-sarja, sekä Cross Countryn SM-sarja. Niihin panostetaan sen minkä vaan normaalilta elämältä ehditään, kertoi hiljattain kolmannen lapsen perheeseen saanut Kalatie.

Kalatie myönsi tutun reitin helpottaneen tämän päivän suoritusta. - Kyllähän kotipolku aina auttaa ja helpottaa ajamista. Toki olen kyllä tänä talvena muutenkin harjoitellut spoorissa ajoa se alkaa pikku hiljaa sujuakin.

Avoimen luokan toiseksi ajoi Mika Tamminen. Tammisen päivä ei alkanut normaalin kaavan mukaan, vaan Beta- kuljettaja tuskaili monen muun tapaan katsastuksessa liian kovien äänien vuoksi. Tamminen oli yksi viimeisestä kuljettajista, jotka saivat pyöränsä lopulta hyväksytetysti katsastettua. Luokan kolmas oli niin ikään Beta- kuljettaja Henri Himmanen.

Merkkivaihdos SM-kauden alla

Yleiskilpailun kolmanneksi ja samalla 125-kuutioisten luokan voittoon ajoi Markus Michelsson. - Kohtuullisen hyvin meni koko päivä, kerran kaaduin ja kerran poistun hankaan, muuten ei mitään ohjelmaa. Reitti oli tänään todella nopea ja viihdyinkin siellä hyvin, ainoastaan kynnöspellon ajaminen ei tuntunut mieluisalta, Michelsson kertoi.

Michelsson nähtiin Karkkilassa uuden pyörän ohjaimissa, kun tuttu KTM oli vaihtunut Husabergiin. - Pyörä tuntui käteen todella hyvältä. Runkohan on sama kuin vanhassa KTM:ssä ja sen vuoksi vaihto oli helppo. Muutenkin erot entiseen pyörään on vähissä ja ajaessa en oikeastaan eroa edes huomaa. Ensi viikonloppuna alkavaan SM-sarjaan Michelssonilla on tavoitteet selvillä. - Nikanderin Riku ja Salosen Lauri on ainoat kuljettajat, kenen vauhdista en oikeastaan tiedä. Riku menee varmasti kovaa Mikkelissä, joten voittoa en uskalla luvata, mutta kakkossija pitäisi olla saavutettavissa, Michelsson päätti.

Michelssonin perässä 125-kuutioisten luokan toiseksi ajoi alkukauden yllättäjä Aleksi Jukola ja kolmanneksi Mika Kaseva.

B-luokissa luokkavoittoihin ajoivat Toni Angermaa (B125), Eemeli Muraja (B2504t) ja Jyri Vedenpää (B-avoin). C-luokissa vastaaviin suorituksiin ylsivät Joni Kaivolainen (B125), Pasi Takatalo (C2504t) ja Jarkko Sutinen (C-avoin). Veteraaneissa kovinta vauhtia pitivät Jyrki Lahti (V40) ja Kaj Tötterman (V50)

Jani Hovi / Xracing

Täydelliset tulokset: http://fin-enduro.com/tulokset/karkmk12/