Nambotin onnittelee Remestä ja suuntaa uuteen leikkaukseen

Nambotin joutuu luovuttamaan ensi kaudeksi numeron 1 Remeksen käyttöön. Kuva: Future7media Nambotin joutuu luovuttamaan ensi kaudeksi numeron 1 Remeksen käyttöön. Kuva: Future7media

Ranskan Christophe Nambotin joutui toteamaan Eero Remeksen paremmakseen tämän vuoden enduron MM-sarjassa.

Kolmena edellisenä vuonna enduron maailmanmestaruuden (2014 E1, 2013-2012 E3) voittanut Nambotin lähti tähänkin kauteen monen mielestä suurimpana mestarisuosikkina. Kausi käynnistyikin ranskalaisen osalta hyvin, mutta kauden edetessä hän joutui tunnustamaan Remeksen kerta toisen jälkeen nopeammakseen. Hävittyään kauden toiseksi viimeisenä kisaviikonloppuna Belgiassa Remekselle jälleen molempina päivinä, päätti hän mennä polvileikkaukseen.

Leikkauksessa oli tarkoitus korjata hänen Portugalin supertestillä loukkaamansa polvi. Nambotin toipui leikkauksesta nopeasti ja pääsi harjoittelemaan hyvissä ajoin ennen viikonloppuna ajettua kauden päätöstä. Mutta tulos oli ranskalaisen kannalta jälleen pettymys, sillä Remes oli yhä häntä nopeampi molempina päivinä, vieläpä Nambotinin kotikilpailussa.

- Toinenkin päivä päättyi osaltani toiseen sijaan. Halusin voittaa todella paljon, mutta Remes oli nopeampi kuin minä ja myös tasaisempi. Olen luonnollisesti pettynyt sarjan toiseen sijaan, mutta voin vaan onnitella Eeroa hänen suorituksestaan. Luulin, että olisin täydessä kunnossa leikkauksen jälkeen, mutta niin ei valitettavasti tapahtunut.

Perjantaina menen uuteen leikkaukseen, jossa polveni operoidaan uudelleen. Sen jälkeen joudun taistelemaan aikaa vastaan, yrittäessäni toipua ensi kautta varten, jotta mia olisi parhaat mahdollisuudet ottaa mestaruus, Nambotin kertoi tiedotteessaan.

Xracing