Myös Mustonen mukaan maaradan MM-sarjaan

Kuva
Must One's Racing Team
Jesse Mustonen sai hienon pikkujoululahjan, kun FIM nimesi varkautelaisen maaradan MM-sarjaan 2026.

Maaradan MM-sarjassa nähdään ensi kaudella mukana kaksi suomalaista kuljettajaa, kun Tero Aarnion lisäksi myös Jesse Mustonen sai paikan MM-sarjaan. Speedway on ollut Mustosen päälaji viime vuodet, mutta hän esiintyi edukseen Saksassa ajetussa maaradan MM-finaalissa ja niinpä miestä kysyttiin mukaan ensi kaudella koko sarjaan.  

- Hyvä mieli on lähteä MM-sarjaan. Mielenkiinnolla odotan tulevaa. Pari edellistä joukkue MM-finaalia ja muutama kutsukisa on mennyt tosi hyvin ja olen pystynyt voittamaan kaikki tämän hetken MM-mitalistit ja kärkikuskit. MM-kulta on realistinen tavoite, mitali ihan minimissään. En olisi tähän lähtenyt, jos en uskoisi täysin maailmanmestaruuteen, Mustonen kertoi tiedotteessa.

Tulevalle kaudelle maaradan MM-sarjan kuljettajamäärä kasvaa viidestätoista kahteenkymmeneen kuljettajaan. MM-kisakalenteria ei ole vielä julkistettu. 

MM-sarjan kuljettajat 2026:

  1. Zach Wajtknecht, Iso-Britannia
  2. Chris Harris, Iso-Britannia
  3. Lukas Fienhage, Saksa
  4. Dave Meijerink, Hollanti
  5. Martin Smolinski, Saksa
  6. Mathias Trésarrieu, Ranska
  7. Jordan Dubernard, Ranska
  8. Patrick Kruse, Tanska
  9. Romano Hummel, Hollanti
  10. Tero Aarnio, Suomi
  11. Andrew Appleton, Iso-Britannia
  12. Mika Meijer, Hollanti
  13. Kenneth Kruse Hansen, Tanska
  14. Daniel Spiller, Saksa
  15. Jake Mulford, Iso-Britannia
  16. Glenn Moi, Norja
  17. Tino Bouin, Ranska
  18. Erik Riss, Saksa
  19. Jesse Mustonen, Suomi
  20. Kilpailukohtainen villikortti