Myöhänen sähköistää Sisu Extremen

Teksti
Timo Myöhänen nähdään Sisu Extremessä Talaria Stingin ohjaimissa.
Kuva
Tiedote
Trialin yhdeksänkertainen Suomen mestari Timo Myöhänen nähdään viime vuoden tavoin mukana Sisu Extremessä, mutta tänä vuonna miehen ajokki ei pidä lainkaan ääntä.

Vuosi sitten Timo Myöhänen lähti Sisu Extremeen 250-kuutioisella enduropyörällä haistelemaan hard enduron syvintä olemusta ilman minkäänlaisia odotuksia.

- Ehdin silloin kokeilla pyörää, tai ylipäänsä enduropyörää vain muutaman kerran ennen kisaa, mies nauraa vuosi tapahtuman jälkeen.

Kokemus ei ole karttunut tuon jälkeenkään, sillä Timon luovutettua lainapyöränsä Sisun jälkeen, ei miehen mieli ole hard enduroon vetänyt. Trialin kymmenes mestaruus varmistui viime vuonna ja yhdestoista on tuloillaan kuluvana vuonna. Myöhäsen sijoitus viime vuonna Sastamalan Ellivuoressa järjestetyssä Sisu Extremessä ylitti tuolloin monien odotukset, eikä vähiten miehen itsensä.

– Olihan se viides sija melkoinen yllätys, kun ehdin kisan aikana jutustella yleisönkin kanssa ja ajella muutenkin rennosti maisemia ihastellen, Myöhänen muistelee.

Tänä vuonna Myöhänen lähtee leikkiin hiukan kevyemmällä ja miedomman viritysasteen omaavalla kaksipyöräisellä, katuliikenteeseen rekisteröidyllä mopolla. Myöhäsen kisapelinä nähdään sähkökäyttöinen mopo, Talaria Sting.

 – Kun ottivat minuun yhteyttä ATVFinlandilta ja ehdottivat tempausta, lähdin mielelläni mukaan. Nyt kun tiedän mitä Hard Enduro ja etenkin upea Sisu Extreme ovat, ovat odotukseni menestymisestä korkealla, mies repeää rehevään nauruun.

Myöhänen sai sunnuntaina Talariansa, joka on leveämpää ohjaustankoaan lukuun ottamatta täysin vakio mopo ja innostui siitä sanoin kuvaamattoman paljon.

– Tämä on todella hauska peli. Nyt tavoitteeni on olla kultaluokan kärkitaistossa, hän huikkaa ja lähtee suhistelemaan Talariallaan pitkin kallioita ja kivikoita.