Myöhänen otti omansa

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Timo Myöhäsen voittokulku trialissa jatkui, kun X-Trialin Suomen mestaruudesta ajettiin urheilun SM-viikolla Salon Kavilannummella.

X-Trial käynnistyi 6 jaksoa käsittävillä karsinnoilla. Karsinnasta pääsi kuusi parasta kuljettajaa välieriin, joissa ajettiin 5 jaksoa + nopeusjakso. Lopuksi ajettiin finaali, johon välieristä selvisi 4 kuljettajaa. Kisan suurin yllätys koettiin varmasti kun lukemattoman määrän SM-mitaleita urallaan taituroinut Jussi Haapanen ei yllättäen selvinnyt alkukilpailusta jatkoon. Finaaliin selvisivät Timo Myöhänen, Niko Nurmio, Arttu Sämpi ja Anton Parkkonen. 

Finaali käynnistyi nopeusjaksolla, jossa ajettiin mies miestä vastaan. Hitaampi sai yhden virhepisteen ja nopeampi selvisi nollilla. Nopeusjakson jälkeen Myöhänen jatkoi nollilla, kun taas kaikilla muilla oli rasitteenaan kaksi pistettä.

Tämän jälkeen muille alkoi pisteitä kertyä, mutta Myöhänen eteni vakuuttavasti nollaten jakson toisensa jälkeen. Kun tultiin seitsemännelle jaksolle, oli Myöhäsellä vain kaksi pistettä. Myös Nurmio oli ajanut hyvän kisan ja piti hallussaan kakkossijaa viidellä pisteellä. Parkkonen ja Sämpi taistelivat pronssista ja heillä oli vain pisteen ero toisiinsa.

Parkkonen otti jaksolta kolme pistettä Sämpin vitosta vastaan ja otti kiinnityksen SM-pronssiin. Kun Nurmiokin otti jaksolta vitosen, vaikutti peli selvältä. Mutta niin vain kävi, että Myöhänenkin tippui betoniputkelta ja se tiesi hänellekin vitosta. Näin ratkaisu siirtyi viimeiselle jaksolle.

Parkkonen ja Sämpi nollasivat jakson ja näin Parkkonen kuittasi itselleen SM-pronssin. 16-vuotias Parkkonen ajoi uransa ensimmäisen X-Trial kilpailun ja otti näin ollen heti myös ensimmäisen mitalinsa.

Parkkonen

Anton Parkkonen.

Nurmio potkaisi jalallaan tukea pisteen verran ja se tarkoitti sitä, että Myöhänen ei saa ottaa vitosta, tai mestaruus menee Nurmiolle.

nurmio

Niko Nurmio.

Myöhänen ei asiasta kuitenkaan paineita ottanut, vaan nollasi jakson ja kuittasi näin SM-kullan. SM-hopeaa siis Nurmiolle.

- Sain ajettua ehjän päivän, mutta pitkään päivään mahtuu virheitä ja tällä kertaa se sattui minulle finaalissa. Onneksi sain ajettua itselleni sen verran ison johdon ennen tuota virhettä, ettei se lopulta ratkaissut mitään. Nuoret kuljettajat haastoivat minua tänään todella tiukasti, eikä voitto ollut mikään itsestään selvyys, Myöhänen kertoi.

d

Päivän kärkikolmikko.

X-trialissa ajettiin myös Suomen Cupia kahdessa eri luokassa. TR3-luokan mestaruuden vei Vilkku Selin ennen Mikko Seistolaa. Pronssille taituroi Veeti Kaunisto.

TR5-luokan Suomen Cupin voitti Arto Kallioinen. Hopealle ajoi Okko Päivinen ja pronssille Jörgen Nylund.