Myöhänen Nokian paras, Espoolle mestaruus

Kuva
Jani Hovi
Nokialla jaettiin lauantaina trialin henkilökohtaisia SM-pisteitä ja sunnuntaina ratkaistiin joukkuemestaruus.

Nokialla vietettiin viime viikonloppuna trialin megaviikonloppua, kun lauantaina ajettiin henkilökohtainen SM-kilpailu ja sunnuntaina puolestaan kerhojoukkueiden SM-kilpailu. Lauantain SM-kilpailun suvereeni ykkönen oli jälleen Timo Myöhänen. Myöhänen ratkaisi kisan käytännössä jo ensimmäisellä kierroksella, kun hän keräsi kuusi virhepistettä ja toisena tuossa vaiheessa ollut Niko Nurmio 24. Myös loppukilpailu sujui Myöhäsen tahdissa ja päivän päätteeksi hänellä oli 53 pistettä. Nurmio keräsi toiseksi vähiten virhepisteitä ja hän oli kisan kakkonen 95 pisteellä. Max Parkkonen jäi kolme pistettä Nurmiolle ja oli kisan kolmas.

- Nokia kuuluisa siitä, että märällä reitti muuttuu todella haastavaksi. Ensimmäinen kierros ajamaan päästiin kuivalla kelillä, mutta sitten rupesi satamaan. Jaksot muuttuivat sen jälkeen todella haastaviksi, mutta oma ajoni sujui siitäkin huolimatta tasaisen varmasti, voittoon ajanut Myöhänen kertoi.

Kisan erikoisin tapahtuma oli se, kun kauden avauskilpailun voittanut Jussi Haapanen kiersi kisareitin ja kävi leimaamassa jokaiselta jaksolta itselleen viisi pistettä, ollen näin ollen viimeinen. Toki tämäkin sija toi Haapaselle yhdeksän SM-pistettä, kun luokassa oli kuljettajia seitsemän.

Sunnuntaina vuorossa oli joukkuekilpailut. Valitettavasti SM-luokassa mukana nähtiin vain kaksi joukkuetta. Espoon Moottorikerhon väreissä ajoivat Anton ja Max Parkkonen, sekä Niko Nurmio. Hämeen Moottorikerhoa edusti puolestaan Myöhänen, Vilkku Selin ja Samuel Jääskeläinen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tilanne oli vielä tasainen, kun Espoo johti vain neljällä pisteellä. Toisella kierroksella tilanne repesi ja Espoo vei mestaruuden lopulta 27 pisteen turvin.

- Joukkueita oli mukana valitettavan vähän. Oli hieno nähdä Espoon joukkue, joka koostui pelkästään nuorista kuljettajista ja ajoivat todella hyvin, Myöhänen antoi tunnustusta.

Lauantaina täydelliset tulokset.

Sunnuntaina täydelliset tulokset.