MXoN: Suomi valmiina haastamaan

Kun Harri Kullas ja Antti Pyrhönen joutuivat jättämään kilpailun loukkaantumisten vuoksi väliin, lähtee Suomi taistelemaan A-finaalipaikasta nuorella joukkueella. Joukkueessa ajaa ICE1RACINGin kaksikon Teemu Lehtisen ja Niko Koskelan lisäksi Ludde Söderberg.

Nuoren joukkueen myötä myös tavoitteet ovat hieman muuttuneet. - A-finaalipaikkaa lähdemme tavoittelemaan. Se ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta kyllä meillä siihen mahdollisuudet ovat. Hyvät lähdöt ja tasainen ajo on ehdoton edellytys tavoitteeseen pääsemiseen, SML:n valmennuspäällikkö Tomi Konttinen kertoo.

Kuljettajat odottavat innolla huomista

Koskela saapui Belgiaan jo tiistaina. - Kävin ajamassa tässä lähellä ja hakemassa pyörän säädöt kohdalleen. Tänään on ohjelmassa ollut katsastus ja lähinnä odottelua, Koskela kertoi.

Avoimessa luokassa ajava Koskela mietti jo sunnuntain varsinaista kilpailua. - Meillä on erien välissä vain 40 minuutin tauko, joten ei siinä kauheasti ehdi edes lämmöt laskea, kun täytyy startata jo uuteen erään.

Koskelan ohella kisan ensikertalainen Teemu Lehtinen myöntää jo hieman jännittävänsä kilpailua. - Aamulla ei vielä jännittänyt, mutta kyllä nyt rupeaa jo hieman jännittämään. Yleisöä on jo tänään täällä runsaasti, vaikka kisat alkavat vasta huomenna ja sekin luo tunnelmaa, Lehtinen kertoo.

Kun Lehtinen huomenna asettuu puomille karsintaeräänsä, saa hän vierelleen maailmantähtiä USAn Blake Baggettista lähtien. - Omaa ajoa lähdetään ajamaan, eikä turhaan miettimään ketä muita puomilla on.

Joukkueen konkarina on tällä kertaa, itsekin vasta 22 -vuotias Ludde Söderberg. Söderberg tietää miten lauantain karsintoihin on lähdettävä. - Karsintaerä on vain 20 minuuttia pitkä, joten ei sinne voi lähteä säästelemään. Alusta asti on ajettava hiekkaradalle sopivaa vauhtia niin lujaa kuin mahdollista, Söderberg miettii.

Söderbergin kahtena aiempana kertana Suomi on päässyt A-finaaleihin. - Kyllähän sinne täytyy nytkin päästä, se on ehdottomasti joukkueen tavoitteena.